Päijät-Hämeen Vuoden Kylä on jälleen kerran hakusessa.
Maakunnallinen Vuoden Kylä on valittu vuodesta 1997 lähtien.
Vuoden Kyläksi voivat hakea kaikki maakunnan kylät ja kaupunginosat. Haku tapahtuu loppuvuodesta ja julkaisu tammikuussa.
Padasjoen tilanne maakunnallisesti on poikkeuksellinen. Päijät-Hämeen Kylät ry:stä kerrotaan, että kaikissa kunnissa kylillä ei ole yhtä tiivistä ja hyvää yhteistyötä kunnan kanssa, eikä kirkonkylissä ole juurikaan omia yhdistyksiä.
Päijät-Hämeen alueella on yhteensä 160 kylää. Näistä noin 75:llä on rekisteröitynyt kyläyhdistys.
