Keskeytys lämmönjakelussa

Keskustan kiinteistöissä Koivutieltä Vaahteratielle on keskeytys lämmönjakelussa torstaina 25.9. klo 10 alkaen. Putkityö on määrä saada tehtyä viimeistään klo 14 mennessä.

Keskeytys liittyy Koivutie 9:n purkamiseen, jonka on määrä tapahtua tulevan talven aikana. Ennen purkutöiden aloittamista on talon kaukolämpöputket katkaistava ja tulpattava.

– Teemme putkityön ennen kylmien säitten alkua, jotta haitat käyttäjille olisivat mahdollisimman pienet, kertoo Padasjoen Energia Oy:n vt. toimitusjohtaja Pekka Salonen (kuvassa keskellä).

– Putkityö aiheuttaa katkoksen lämpimän veden saannissa. Ratkaisevaa on, kuinka nopeasti saamme linjaa niin tyhjäksi, että putkimies pääsee töihin.

Sulku koskee Visapuiston palvelukotia ja sen rivitaloja, joista kahdessa on päiväkodin yksikkö sekä Monitoimitaloa. Uimahalliinkin sulku vaikuttaa, joskaan ei yleisövuoroihin, sillä aamun aukiolo päättyy 9.30 ja hallin ovet avautuvat jälleen iltapäivällä.

Koivutien neljä muutakin kerrostaloa ovat keskeytyksen piirissä, samoin Kiinteistö Oy Kullasvuori osoitteessa Keskustie 14, Padasjoen Kirjapaino Teletalolla, Tammitie 5:n kerrostalo, Säästöpankintalo ja Vaahteratien kerrostalo.

– Putkiston avautumisen jälkeen näemme lämmön nousun ja tason joka kiinteistössä uusien mittareittemme ansiosta. Toivomme, että linjat täyttyvät automaattisesti, eikä erillistä ilmausta kiinteistökohtaisesti tarvita.

Kaukolämpöverkon kiinteistöihin on kesällä asennettu uudet mittarit.

Koivutie 9 -talon purkamisajankohta ei ole vielä selvillä. Kilpailutus on tehty, tarjouksia tuli kuusi. 21 asuntoa sisältävästä kerrostalosta viimeinenkin asukas lähti elokuussa.


Juttuun lisätty kuvat to 25.5.

Scroll to Top