Nakukymppi juostiin lauantaina 14.6. Vesijaolla. Tänä vuonna nakujuoksukilpailuun osallistui 88 juoksijaa, joista n. 20 oli ensikertalaisia.

Nakukymppi on onnistunut säilyttämään myös kansainvälisen roolinsa, sillä miesten sarjan voitto meni Ruotsiin. Kilpailijoita tuli muuten Virosta, Latviasta, Italiasta, Sveitsistä ja Etelä-Afrikasta.
Kisan voittanut Rafael Dobnik Ruotsista kertoi löytäneensä sattumalta Nakukympin nettisivut ja huomasi tapahtuman osuvan sopivasti omalle Suomen matkalleen.
– Olin tulossa Suomeen, koska olen osallistumassa Jukolan viestiin suunnistusjoukkueeni kanssa. Löysin tämän tapahtuman nettisivut ja mietin, että sattuipa sopivasti juuri kun olin tulossa muutenkin käymään Suomessa.

28-vuotiaan Dobnikin mielestä moni suomalainen tapahtuma on outo.
– Onhan tämä hieman outo tapahtuma, mutta eivätkö kaikki suomalaiset tapahtumat ole vähän outoja? Nautin kuitenkin erittäin paljon kilpailusta, oli kerrassaan hyvä juoksu, kova kilpailu. Tykkäsin ehdottomasti tästä tapahtumasta.
Viime vuoden voittaja taipui toiselle sijalle
Aiempana vuonna voittanut Heikki Uusitalo Auttoisilta ylsi tänä vuonna toiselle sijalle. Uusitalo on osallistunut kilpailuun kolme kertaa ja joka kerta päässyt kolmen parhaan kärkeen.
– Tämä tapahtuma on ihan ainutlaatuinen juttu. Siinä on se juoksemisen ilo mikä vetää puoleensa, ja mikäs sen parempaa, kun sen saa vielä tehdä ihan alasti. Tänne on tultu ottamaan ilo irti.
Auttoislaismies harrastaa aktiivisesti juoksemista ja enimmäkseen hän kertoo juoksevansa maratonjuoksua.
– Ihan vähän kirpaisi, kun ruotsalainen vei voiton. Kaikkeni annoin tähän kisaan, mutta koska tapahtuma on kuitenkin leikkimielinen, niin ei sitä jäänyt enempää harmittelemaan. Mukavaahan se oli, että tasokasta kilpailua syntyi.
Palkintoja jaettaessa Vesijaon kyläyhdistys kiitti monena vuotena osallistunutta sveitsiläistä juoksijaa Daniel Schauppia, joka oli teettänyt suuren määrän ilmapalloja tapahtumaan tekstillä ”Ich komme Padasjoki 2025”.

Nakukumpin tulokset:
Miehet: 1) Rafael Dobnik 40,21, 2) Heikki Uusitalo 40,35, 3) Otso Klemola 42,07
Naiset: 1) Emmi Matkalin 1,06,00, 2) Susanne Räihä 1,14,00, 3) Liina Maurer 1,19,00