Perinteikäs Jukolan viesti järjestettiin tänä vuonna 14.–15.6. Mikkelissä. Kisakeskus rakentui Tikkalaan Suutarinen Oy:n betonitehdasalueelle, mikä oli ympäristönä hieman poikkeava – tyypillisimmillään kisakeskukset ovat nousseet lentokentille tai isoille peltoalueille.
Mikkelin Tikkalan maastoihin suuntasi myös Päijät-Rastin tuttu venlanelikko: Tessa Tähtinen, Katri Mäntylä, Riikka Pelkonen ja Marika Liikola.
Viime vuoden Venlojen viestissä joukkueen sijoitus oli 550 ja epävirallisena tavoitteena on perinteisesti ollut edellisen vuoden sijoituksen parantaminen. Tällä kertaa osattiin jo aavistella, että tavoitteen saavuttaminen ei tule olemaan helppoa. Kilpailualueen vanhaa karttaa tutkaillessa osattiin myös odottaa raskasta maastoa, jossa fysiikan lisäksi myös suunnistustaidot joutuvat kovaan koetukseen.
Päijät-Rastin venlajoukkue suoriutui urakasta tasaisesti ja ennakkoaavistelujen toteutuminen oli kaikilla päällimmäisenä mielessä: Maasto oli todella raskas. Oli paljon korkeita mäkiä ja kalliojyrkänteitä, joita mentiin ylös ”nelivedolla”. Mäkien välisissä notkelmissa oli peitteistä pusikkoa ja risukkoa eikä iltapäivän polttava kuumuus myöskään matkantekoa helpottanut. Jokainen selvitti kuitenkin osuutensa hyväksytysti läpi. Loppusijoitus n. 1400 venlajoukkueen joukossa oli 739.
Joukkueen ankkurina juossut Marika Liikola muisteli osallistuneensa Venlojen viestiin neljällä eri vuosikymmenellä.
– Monia Venlojen viestejä on jäänyt välistäkin eli mitenkään katkeamatonta Jukola-putkea minulla ei ole. Mutta jonkin verran kokemuspohjaa kuitenkin. Voi olla, että aika on kullannut muistoja, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että tämä Venlojen viesti oli kaikista kokemistani raskain ja vaativin.
Ensi vuonna Jukolan ja Venlojen viestit suunnistetaan Kotkassa. Aika näyttää, nähdäänkö Kotkan metsissä Päijät-Rastin venlanelikkoa vai vieläkö Mikkelin kokemus on liian tuoreessa muistissa.
Venlojen viestin jälkeen juostussa Jukolan viestissä Päijät-Rastin piti lähteä liikkeelle kahdella joukkueella, mutta loukkaantumisten ja erinäisten sattumusten vuoksi toinen joukkue jäi ensin vajaamiehiseksi ja lopulta jätti kokonaan starttamatta.
Näin seuran ykkösjoukkueesta tuli yhdistelmä nuorta intoa ja vanhempaa kokemusta. Joukkueessa juoksivat Eemeli Perälä, Mikko Piira, Henri Törmä, Heikki Pelkonen, Esko Jussila, Sampo Keskinen ja Niko Kallioinen.

Viestiin lähdettiin viime vuoden sijoituksen 719 mukaisella numerolla. Jo päivällä hankalaksi osoittautunut maasto tarjosi yön pimeydessä lisähaasteita ja ihanneaikataulusta jäätiin niin kärjen kuin Päijät-Rastin osalta. Kilpailijoiden kesken kiiteltiin onnea, ettei saatu sadekeliä, joka olisi tehnyt rinteiden kapuamisesta ja laskemisesta vielä hitaampaa ja suorastaan vaarallisista.
Seuran konkariosastoon kuuluva Esko Jussila antoi ratamestareille tunnustusta rinteiden, kolukkojen ja vihreiden viitojen tehokkaasta käytöstä ratasuunnittelussa. Hyvää juostavaa pohjaa radoilla oli rajallisesti, mutta siitähän seuramme jäsenille tulee suorastaan kotoinen olo.
Lopulliseksi sijoitukseksi Jukolan viestissä joukkueelle tuli 928 mitä voidaan pitää 1731 joukkeen joukossa kelvollisena varamiehisyys huomioiden.
Marika Liikola ja Sampo Keskinen