Kasiniemen Sanomien 40. numero on ilmestynyt kesän kynnyksellä.
Ensimmäinen numero ilmestyi toukokuussa 1997. Ensimmäiset vuodet päätoimittajana toimi Heikki Hakkila, jonka ideana alun perin oli pienen esitteen tekeminen, jotta kesäasukkaatkin tulevat tietoisiksi kylän asioista. Vuonna 2003 Hakkilan rinnalla lehden tekoon osallistui eläköitynyt ammattitoimittaja Pirkko Joutsen. Tällöin lehden teossa alettiin käyttää värejä ja painopaikaksi tuli Padasjoen kirjapaino. Joutsenen jälkeen päävastuu lehden teosta otti Leena Salmela.
Lehden päätoimittajana ovat toimineet myös Pekka Salonen, Sinikka Ahola ja Meri Nummela. Nykyisin lehteä toimittaa Marketta Kannisto. Alkuvuosina lehteä ilmestyi kaksikin numeroa vuodessa, mutta myöhemmin on ilmestymistahdiksi vakiintunut yksi numero vuodessa.
Kesän 2025 lehdessä on muun muassa juttu vuoden kyläläisestä Jari Junnosta, Ansion pehtorina toimineen Lassi Puupposen muistelut Kasiniemen vuosista, Jyri Schildtin kertomus metsänhoidosta, Valtteri Schildt on kirjoittanut pienpetopyynnistä ja biologian opiskelija Sylvi Salonen miettii kirjoittamassaan jutussa erilaisia metsäsuhteita.