Päijänteen vesitaksi kuljettaa asiakkaita Padasjoen satamasta Suomen toiseksi suurimmalle järvelle jo viidettä kesää.
Vesitaksiyrittäjä Tero Sotamaa alkaa uutena palveluna vuokraamaan myös kanootteja ja sup-lautoja.
– Verkkosivulta ”Päijänteen kanootit” voi vuokrata kanootin tai sup-laudan vuorokaudeksi, viikonlopuksi tai koko viikoksi. Omien välineiden lisäksi huolehdin tulevana kesänä Padasjoen Ladun kanoottivuokratoiminnasta, kertoo Sotamaa.

Padasjoen Ladun kanooteille avautuu kesän kynnyksellä oma verkkokauppa.
Sotamaalla vuokrattavia kanootteja on kahdeksan ja sup-lautoja kaksi. Kanoottivuokraus sisältää kanootin lisäksi melat, pelastusliivit sekä Päijänteen kansallispuiston ja virkistysalueen kartan. Kanootit luovutetaan asiakkaalle joko Ladun Mainiemellä sijaitsevalta melontakeskukselta tai Padasjoen Laivarannasta sopimuksen mukaan.
– Vastuullisen vuokraustavan mukaisesti kanootin luovuttaja aina varmistaa, että vuokraajalla on tarvittava koulutus tai kokemus kanootin käsittelyyn.
Päijänne on läpikotaisin tuttu Sotamaalle, joka on jo yli 10 vuoden ajan ennen vesitaksitoimintaa veneillyt järvellä. Padasjoella vesitaksiyrittäjä viettää aikaa toukokuusta syyskuuhun, talvet hän asuu Tuusulassa.
– Kyllähän kesäaikana minulla työympäristö on vailla vertaansa. On mahtavaa, kun pystyy yhdistämään työn ja harrastuksen.
Vesitaksikyytejä tilataan eniten Päijänteen kansallispuiston kohteisiin, mutta Sotamaa on kuljettanut asiakkaita esimerkiksi Jyväskylään ja Kimolan kanavalle asti.
