Padasjoen metsien kasvua tulee lisätä ★

Meillä koko Suomessa on edessä suuret haasteet selvitä EU:n ja omien politiikkojemme asettamista tavoitteista.

Maan hiilineutraalius tulisi saavuttaa eduskunnan etunojaisella päätöksellä kunnianhimoisesti ennen muita jo vuonna 2035. Toinen vastaan tuleva haaste on EU:n ennallistamisasetus, joka velvoittaa ennallistamaan 20 % kaikesta Euroopan maitten pinta-aloista; metsät, pellot, vesialueet jne. Yksityiskohtaisia soveltamisohjeita ei vielä ole, mutta ennakkoarviot ovat, että tämä tulee kohdistumaan myös metsien käyttöä rajoittavasti. Silloin, kun hiilineutraalistavoitteesta tehtiin päätöksiä, osoittivat laskelmat Suomen metsien hiilitaseen olevan huomattavasti nykyisiä laskentamalleja parempi.

Laskennat ovat muuttuneet soitten ja metsämaan pohjan hiilipäästöjen osalta. Näistä laskennoista ollaan vahvasti eri mieltä ja nyt ollaan suometsien osalta teettämässä laajaa ja uskoakseni paremmalla asiantuntemuksella uusi selvitys. Jokainen EU:n valtio on tehnyt omista lähtökohdistaan tutkimuksia ja siitä tuloksena on mm. Ruotsin meitä parempi metsien hiilitasearvio.

Vaikuttaa siltä, että koko hiilitasapainon arviointi on erittäin vaikeata. Toivottavasti laadittavat uudet laskelmat ovat mahdollisimman oikein ja neutraalisti laadittuja. Tutkimustehtäviin on mielestäni hakeutunut ja valittu henkilöitä, joilla on vahva vihertävä näkemys ja tällöin on vaikea pitää ”uskonto ja laskento” erossa toisistaan.

Me emme pysty poliittisiin päätöksiin vaikuttaa kuin oman maamme osalta äänestämällä, emmekä takautuvasti vääriin tilannetietoihin perustuviin päätöksiin. Ainoa oikea ratkaisu on pitää metsämme mahdollisimman terveinä ja runsaasti kasvavina.

Puustoinen Padasjoki

Lähtökohtamme täällä Padasjoella on erittäin hyvä. Puuston määrä hehtaaria kohti on Suomen parasta tasoa, metsä- ja kitumaalla 190,5 kuutiota hehtaarilla. Myös puuston ikärakenne on hyvä. Hakkuukypsään ikään varttuneita metsiä on noin kolmasosa metsistä ja parhaassa kasvuiässä olevia, 21–60 vuoden vanhoja lähes puolet. Aukeita ja alle 20 vuotta vanhoja nuoria metsiä on noin 17 prosenttia.

Padasjoen maantieteellinen asema ja metsien hyvät kasvupohjat yhdessä edellisen sukupolven tekemän kunnostustyön kanssa ovat luoneet nykyisen tilanteen, jossa metsiä on voitu hakata yli suurimman kestävän hakkuutavoitteen määriä silti vähentämättä puuston kokonaismäärää.

Ainoa oikea tapa suhtautua ulkopuolelta tuleviin haasteisiin onkin tehdä metsien hoitotoimenpiteet oikea-aikaisina ja harkinnan mukaan myös lannoittaa kannattavia kohteita. Myös tuottamattomat pellot ja joutomaat tulisi istuttaa. Meillä on kunnassa osaavia metsäammattilaisia neuvomaan niitä metsänomistajia, joilla omat tiedot eivät riitä. Myös työn tekemiseen löytyy metsäpalveluyrityksiä, hoitamaan suunnitelmien toteuttamisen.

Viime vuosien hyvä puun kysyntä ja hintataso onkin nostanut maakunnan maan kärkeen hehtaarikohtaisen tuoton osalta. Myyntituotot vähennettynä metsien hoidon kustannuksilla on ollut 350 euron tasoa hehtaaria kohden. Tulevaisuuden näkymät eivät ole tästä huonontuneet, ja rakentamisen nousukausi voisi vielä parantaa tilannetta.

Metsätyöryhmä järjestää tämän teemanumeron lisäksi kasiluokkalaisten metsäpäivän, johon kuuluu tutustuminen Evon oppilaitokseen ja metsäluontoon matkan varrella ammattioppaamme Pekka Helmisen toimesta. Metsänhoitoyhdistys ja metsäkeskus opastavat metsänhoitoon ja sen vaikutukseen ympäristömme ja ilmaston osalta.

Pekka Salonen

Scroll to Top