Värikäs oman tiensä kulkija Eero Pekka Painilainen syntyi 12.5.1937 Kivennavalla ja kuoli 22.12.2024 Lahdessa.
Eero oli kahden vanha, kun syyskuussa 1939 tuli pakkanen ennen perunannostoa ja pieni Eero kaivoi perunoita maasta koukkupäisellä vasaralla. Se oli Eeron varhaisin lapsuusmuisto. Sitten seurasi evakkoretki, eikä paluuta perunamaalle enää ollut. Karjalaisuus ja menetetty koti kulkivat Eeron mukana läpi elämän ja hän vaali entisen kotiseudun muistoa Karjala-yhdistysten aktiivina.
Eero syntyi Kivennavalla Hartosen kylässä 12. toukokuuta 1937. Vanhemmat Maria ja Johannes Painilainen olivat sitä ennen saaneet tyttären. Nelihenkinen perhe joutui evakossa Päijät-Hämeeseen Padasjoelle, aluksi Saksalan kartanon ”torppaan”, punaiseen mökkiin Saksalan pihapiirissä.
Jatkosodan keväänä 1943 useimmat hartoslaiset saivat palata kotikonnuilleen mutta eivät Painilaiset, koska heidän tilansa sijaitsi niin lähellä rajaa.
Rauhan tultua Painilaisille lohkottiin Saksalan maista tila, Kivimäki. Koulutoveri muistaa, että Kivimäen pihalla oli aina lampaita.
Keskikoulun jälkeen Eero suoritti insinöörin tutkinnon Lappeenrannassa ja kävi talouskoulun Padasjoella. Padasjoelle perustettiin Lahden ammattikoulun asentaja-koneistaja -linja, jossa Eero opetti 1970-luvun jälkipuoliskolta. Myöhemmin hän toimi opettajana myös Lammilla.
Oppilaille jäi hauskoja muistoja sanavalmiista opettajasta. Eero ajeli vanhalla Ramblerilla. Eräänä päivänä hän sanoi oppilaille lähtevänsä vaihtamaan auton, ostavansa kahden hengen urheiluauton. Kun maanantaina mentiin kouluun, Eero kurvasi pihaan Moskvits Elite Pick-upilla eli venäläisellä avolava-autolla. Olihan se kaksipaikkainen, mutta pettyneet oppilaat olivat odottaneet jotain aivan muuta.
Opettajana Eero oli rento ja hauska. Ensimmäinen vuosi meni oppilailta paljolti itseopiskelussa, kun hän tilaili kalustoa ja muita tarpeita. Kertoi aina, että nyt saatiin niin ja niin paljon rahaa ja se pitää käyttää, jotta saadaan lisää. Oppilaille oli mieleen, että opettajalla oli kokemusta oikeista töistä, toisin kuin muilla. Saatiin tehdä työpäivinä oikeita hommia kuten Mertsalmen murskainlaitteiden korjausta, pyöräkuormaajan kauhan hitsausta sun muuta. Muuan oppilas sai mennä Mainiemelle etsimään romujen joukosta havaintovälineiksi sopivia koneen osia.
Miehinen koketteria ei ollut vierasta Eerollekaan. Hän oli erittäin lihaksikas ja hyvässä kunnossa ja ”nöyryytti” oppilaita erilaisilla voimannäytteillä. Bravuureja oli yhden jalan kyykky toinen jalka suorana edessä. Ja kuulemma oppilaat olivat lievästi kehitysvammaisia, kun eivät saaneet sormia taivutettua yksitellen kämmentä kohden.
Opetustoimen ohella Eero harrasti kullankaivuuta. Hän kertoi oppilaille valtauksestaan Lapissa ja kullankaivuusta ilmaruoppausmenetelmällä ja harrastuksestaan hioa luonnosta löytyviä korukiviä. Hän oli veistänyt intiaanikanootin pienoismallin ja sen mukaan diagonaalilaminoimalla kanootin. Siihen hän lisäsi aisan, johon kiinnitti pienen perämoottorin. Siten ei tarvinnut meloa pitkiä matkoja. Innostus levisi oppilaisiinkin, joista yksi tilasi kanoottipiirustukset Tekniikan Maailmasta, tarkoituksena rakentaa eläkepäivinä samanlainen. Eerossa oli keksijän vikaa. Hän rakensi jonkinlaisen radionkin nuoruudessaan, samoin maanviljelyssä tarvittavat kuivurit ja muut laitteet.
Kullankaivuuinnostuksen ehdyttyä Eero ryhtyi pitämään lampaita ja valmisti jättisammioissa hapankaalia myyntiin. Kaalinkasvatuksen lomassa alkoi luomutomaattien viljely, lajikkeena ’Tanskan vienti’. Eeron tomaatit olivat makeita kuin hunaja.
Jonkun aikaa hän toimi Helsingin yliopiston tutkimusprojektissa, jossa selvitettiin havupuiden eteeristen öljyjen käyttömahdollisuuksia.
Siinä missä muut toivottivat ”rauhallista” joulua, Eero toivotti ”räyhällistä”. Värikkään sanankäytön takana hän oli kuitenkin huolehtivainen ja välitti kanssaihmisistä, joita elämä kolhi. Hän hoivasi ikääntyvää tuttavaa ja kantoi huolta villieläinten ruokkimisesta. Loppuvuosina kuitenkin kunto hiipui. Raskaissa töissä ja urheilussa koetellut nivelet sekä sairaudet heikensivät liikuntakykyä ja eeromaisia sutkauksia kuuli enää harvakseltaan.
Karjala kulki Eerolla punaisena lankana läpi elämän. Padasjoelle hän kuitenkin jäi. Särmikkään ja toimeliaan oman tiensä kulkijan muisto elää pitkään kaikkien mielessä, jotka hänet tunsivat.
Eeron ystävien ja oppilaiden muistoista kokosi
Ritva Laaksovirta