Padasjoen kunnanvaltuusto merkitsi tiedokseen kunnan viiden kiinteistön pitkän tähtäimen suunnitelmat. PTS–suunnitelmien toimenpide-ehdotukset ovat suuruudeltaan yhteensä 1,5 miljoonaa, joka jakaantuu tulevalle kymmenelle vuodelle. Tämän vuoden aikana on määrä suunnitella korjaustöitä tarkemmin.
Valtuutetuista Pekka Salonen (Kok) kiitteli suunnitelmia hyvin tehdyiksi ja huomautti ainakin 10 vuotta tällaisia suunnitelmia tinganneensa. Sauli Kivinen (PS) kehotti varovaisuuteen terveysaseman suhteen, sillä se ei toisin kuin muut rakennukset ole kunnan käytössä, eikä tiedossa ole kuinka kauan Hyvinvointialue siitä vuokraa maksaa. Mira Vilkman (SDP) totesi PTS:n olleen lopulta huojentavaa luettavaa, sillä rakennukset olivat odotettua paremmassa kunnossa.
Teknisen johtajan Jouni Turusen mukaan PTS antaa suuntaviivat kiinteistöjen kunnostukselle ja ylläpidolle seuraaviksi noin 10 vuodeksi. Rakenteita ei avattu, joten yllätysten mahdollisuus on olemassa.
Vuonna 1972 rakennettu Monitoimitalo (2291 m2) sisältää uimahallin, kuntosalin, kirjaston, Nuokun, Padaspartion kokoontumistilan ja kampaamoyrityksen. Sitä on saneerattu ja laajennettu vuonna 1999, muutettu poliisiasema nuorisotiloiksi vuonna 2003 ja ravintola kirjastoksi 2004. Julkisivujen vaneripinnat uusittiin viime vuonna.
Saunojen kiukaat ovat uusimisen tarpeessa. Talon tasakattoa on korjailtu vuotojen takia ja osa vesikatosta on uusittu. Kattopinnat olivat kuitenkin tarkastajien mukaan kokonaisuudessaan hyväkuntoisia.
Uusimista kaipaavat mm. uimahallin seinä- ja lattialaatoitukset, allasosaston ilmanvaihtokone, ikkunat ja pihan asfalttipainumat ja -halkeamat. Yhteensä korjattavaa on 400 000 euron edestä.
Kuntala on rakennettu vuonna 1938 ja laajennettu siipiosalla 1977. Kolmikerroksisessa funkisrakennuksessa on kunnanviraston toimistohuoneita, valtuustosali ja yläkerrassa yrityksiä vuokralla sekä kunnan asuntotoimisto.
PTS:ssä suositellaan villiviinin poistamista seinältä ja pensaiden hoitoleikkuuta vuosittain. Alempi kulkuluiska tulee kunnostaa pikaisesti. Muita korjaustoimia ovat mm. julkisivurappauksen paikkaus, sisäänkäyntikatoksen kunnostus, sisäpintojen uusintakäsittely, ilmanvaihtokanavien nuohous ja sammaleenpoisto bitumikermikatteelta.
Terveysaseman vanhin osa on 87-vuotias. Kolmikerroksista rakennusta on laajennettu ja korjattu vuosina 1986, 1991 ja 2004. Sen 6264 neliössä on poliklinikkavastaanottojen lisäksi laboratorio, hammashoitola, Seniorisali ja Pihlajakodin vanhusten hoivayksikkö.
Terveysaseman kunnostamiseen arvioidaan menevän yhteensä lähes 490 000 euroa. Korjattavaa on niin sisä– kuin ulkorakenteissakin. Pihan päällyste ja viheralueetkin ovat kohennuksen tarpeessa samoin kuin vesi- ja viemäriverkosto, kattopinnoite, lastauslaituri, valaisimien ja lukituksen päivitys sekä avoparvekkeen vuodon selvitys ja korjaus. Vuodeosaston oleskeluparvekkeelle johtaa teräsbetoninen ulkoporras, jonka alapinnan pahoin kärsinyt maalaus tulee kunnostaa välittömästi.
Visapuisto täytti viime vuonna 30 vuotta. Siellä on viime vuodet ollut kehitysvammaisten hoivakoti päärakennuksessa ja kahdessa erillistalossa, neljä muuta erillistaloa ovat vuokra-asuntoina.
Visapuiston 168 000 euron korjauslistaan kuuluu mm. peltikatteiden maalaus, asuinosan lattioiden uusiminen, sokkeleiden halkeamien korjaus, huippuimurien uusiminen ja ulkoseinien puuosien maalaus.
Vuonna 2000 rakennettu jätevedenpuhdistamo koostuu selvitys- ja laskeutusallasosastosta sekä hoito- ja toimistotiloista. Siellä turvallinen kulkutie valvomon katolta vesikatolle vaatii kulkusillan lisäystä, lisäksi on pinnoitettava betonilattioita, uusittava lämminvesivaraaja ja kunnostettava takapihan betonirakenteita.