Tornimäen YVA etenee selostusvaiheeseen –yleisötilaisuus 6.3. valtuustosalissa ★

Tornimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiluonnosta esiteltiin seurantaryhmälle viime viikolla Teamsissa. YVA valmistuu tammi-helmikuun vaihteessa ja tilaisuudessa saatiin myös ensitieto, että selostus esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 6.3. Kuntalassa.

Kaikkien Tornimäen tuulivoimahankkeesta kiinnostuneiden on syytä merkitä kalenteriinsa päivämäärä 6.3. Silloin esitellään yleisötilaisuudessa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostusta.

Selostuksen ollessa vielä luonnosvaiheessa sitä esiteltiin seurantaryhmälle, joka koostuu lähinnä lähialueen yhdistyksistä ja muista toimijoista. Projektijohtaja Elvira Ehnström kävi omassa puheenvuorossaan läpi hankkeen vaiheita ja sitä, että Abo Energy ei myy sähköä, vaan valmiiksi luvitettuja tai rakennettuja hankkeita.

Hanke alkoi jo kuusi vuotta sitten, kun yhtiö teki esiselvitykset ja maanvuokrasopimukset. Nyt on kaavoitusvaihe alkuvaiheessa: 830 hehtaarin hanke­alueelle kaavaillaan viisi voimalaa, joiden kokonaiskor­keus on maksimissaan 290 metriä ja sähköliittymä on alueella.

Tunnistettuja alueen erityispiirteitä ovat iso määrä vapaa-ajan asuntoja lähialueella, maisemavaikutukset etenkin Päijänteelle, Taruksen leirialue ja pohjavesialueen läheisyys. Alue on pääosin talousmetsää ja lähin taajama, Padasjoen kirkonkylä sijaitsee noin 2,5 kilometrin etäisyydellä lähimmästä voimalasta. Lähimmät asuinrakennukset ja mökit ovat noin kilometrin päässä, lähin rakennettu kulttuuriympäristökohde on Saksalan kartano ja valtakunnallisesti arvokas maisema-alue, Auttoisten ja Vesijaon kylänraitit. Maakunnallisesti arvokas maisema Pallitta-Tyllänmäki on puolen kilometrin etäisyydellä lähimmästä voimalasta. Maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristöalue on Nyystölä.

Viiden kilometrin säteellä asuu 1116 padasjokelaista ja vapaa-ajan asuntoja on 287, 10 km säteellä asukkaita on 2472 ja mökkejä 1256.

Näkyvät eniten Päijänteelle

Joillekin kohti Päijännettä näkyy jopa viisi voimalaa, mutta ei suinkaan kaikkial­le. Suurimmalle osalle järvialuetta ei näy ensimmäistäkään Tornimäen suunnitelluista voimaloista.

Näkemäalueanalyysin mukaan kaikki voimalat näkyvät Padasjoella lähinnä kirkonkylällä ja Kellosalmella sekä Vesijako-järvellä. Havainnekuvia on otettu mm. Särsjärveltä, kirkonkylän keskustasta, Nyystölästä, Maakeskestä, Tuomasvuorelta ja Auttoisilta. Yöajan havainnekuvia nähtiin nettikokouksessa kolmenlaisia, iltahämärästä yöpimeään.

– Voimalat muuttavat maisemaa välittömällä lähi­etäisyydellä paikoin melko suuresti. Melko sulkeutunut metsäinen maisema muuttuu avoimemmaksi, kun joitakin uusia tie­osuuksia rakennetaan ja asennuspaikkojen ympä­ristöä raivataan, kertoi­ konsultti Christian Tallsten FCG:ltä.

– Virkistysmaiseman kokemiseen voivat vaikuttaa myös voimaloiden aiheuttama varjostus ja ääni.

Suuresti merkittäviksi mainittiin virkistysmaisemavaikutukset Särsjärven pohjoisrannalla. Lähialueen maasto on kumpareista, metsiin ja pienempiin järviin voimaloita ei näy. Voimalat näkyvätkin parhaiten laajoille vesialueille.

– Merkittävin muutos muodostuu Päijänteelle.

Ei listattuja lintualueita

Arkeologisia kulttuuriperintökohteita on paikallistettu alueelta. Honolanrimmi sijoittuu 80 metrin päähän voimalatornista, Honolanrimpi on nykyisen metsäautotien varressa, josta puustoa on jo poistettu.

Alueella on useita pienehköjä järviä tai lampia ja pieniä virtavesiä sekä osin 2-luokan pohjavesialue. Sähköasemavaihtoehdoista toinen ja uusi tiestö sijoittuvat pohjavesialueelle. Hankealueella on yksi luonnonsuojelualue, Kielomäki.

Tornimäellä ei ole listattuja lintualueita. Siellä pesii noin 50 lajia, joista 20 huomionarvoista. Kanalinnuista metso, teeri ja pyy viihtyvät alueella, päiväpetolinnuista tavattiin sääksi sekä mehiläis-, kana-, hiiri-, ampu- ja nuolihaukka. Pöllöselvitys paljasti yhden viirupöllöreviirin.

Rakentaminen vaikuttaa elinympäristöön, mutta törmäysvaikutukset kohdistuvat vain rajattuun osaan lajeja. Riistalajistolle arvioidaan rakentamisesta olevan vähäisiä ja lyhytaikaisia vaikutuksia. Alue sijoittuu valtaosin Nyystölän Eräveikkojen metsästysvuokra-alueelle.

Koska suurin osa hankealueesta on talousmetsää, ei huomionarvoisia kasvilajeja esiinny. Ojittamatonta suota on vesistöjen liepeillä, lisäksi alueella on useita rakkakivikkoja. Hankealueella on maa-ainestenottoalue.

Selvityksessä on todettu vaikutuksia elinkeinoista erityisesti matkailuun, onhan Padasjoen vetonaulana kansainvälisestikin tunnettu puhdasvetinen Päijänne kansallispuistoineen. Voimaloiden näkyminen ei todennäköisesti vaikuta matkailijoiden vierailuhalukkuuteen, mutta saattaa vaikuttaa luontoelämykseen.

Kulku alueelle tapahtuu pohjoisesta, kantatie 53:lta yksityis- ja metsäautoteitä pitkin. Liikenne lisääntyy rakentamisvaiheessa.

Melu ei ylity yhdessäkään lähitalossa

Kunnan ensimmäinen tuulivoimahanke kiinnostaa, se havaittiin jo asukaskyselyssä, jossa vastausprosentti oli merkillepantavan korkea, 44%. Tallstenin mukaan se on yleensä noin 30.

Melumallinnuksen perusteella ohjearvo 40 desibeliä ei ylity yhdessäkään asuin- tai lomarakennuksessa. Varjostusmallissa nähtiin, millaisia varjoja lavoista syntyy auringon osuessa siihen. Kahdessa lomarakennuksessa kahdeksan tunnin ohjearvo ylittyy, mutta kun huomioidaan puusto, nekin alittuvat selkeästi.

Lentoestevalo on päivällä valkoinen vilkkuvalo, yöaikaan käytetään punaisia valoja.

Suunnittelussa on otettu huomioon myös muut tuulivoimahankkeet. Lähin on 9,4 km päässä sijaitseva Riuttankolu.

– Eniten yhteisvaikutuksia syntyy Tornimäen ja Riuttankolun väliin jäävälle alueelle.

Kaavoituksessa ollaan alkuvaiheessa, osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli 13.1. asti nähtävillä. Kaavoituksen projektipäällikkö Arto Sipinen korosti YVA-menettelyn ja kaavoituksen olevan omia, erillisiä prosessejaan.

– Tässä Tornimäen hankkeessa YVA on vähän edellä, kohta ollaan jo selostusvaiheessa. YVA:sta saadaan perusteltu päätelmä, joka tulee ottaa huomioon kaavoituksessa.

Luonnos- ja ehdotusvaiheessa asetetaan kaava nähtäville ja pyydetään palautetta ja lausuntoja. Maakuntakaavasta tuli uutena tietona esiin se, että seudullisesti potentiaalisten tuulivoima-alueiden määrä on alentunut neljään. Tornimäki on yhä selvittelyssä mukana.

Palautetta annettiin mm. YVA:n sivumäärästä: niitä on peräti 470.

YVA-konsultti ottaa seurantaryhmän mielipiteet huomioon. Seurantaryhmäntyöskentelyä ei ole YVA-laissa edellytetty, mutta se on hyvä keino vuorovaikutusten edistämiseen ja paremman lopputuloksen saavuttamiseen.

– Tornimäen hankkeen seurantaryhmän kokouksessa tuli montakin hyvää kommenttia ja kysymystä, kiittelee Tallsten.

Scroll to Top