40-vuotias Urheiluampujat kutsuu harrastajia ilma-aseradalle ★

Padasjoen Urheiluampujen syyskokous keskiviikkona 6.11. aloitettiin ilma-aseradalla 40-vuotisjuhlakahveilla ja samalla muisteltiin menneitä aikoja.

Alunperin ampujien ydinjoukko oli varsin pieni. Ilma-aseilla ammuttiin Ahjolassa, jossa ampumapaikkoja oli vain yksi. Pistoolilla tai kiväärillä ammuttiin vuorotellen yhteen ampumatauluun, kun muut katselivat ja naureskelivat vieressä miten kaveri suorituksessaan onnistui.

Ruutiaseilla ammuttiin alkuvaiheessa ympäri pitäjää eri sorakuopilla ja Maakesken ampumaradalla, ennen kuin sitten 90-luvun alussa rakennettiin uusi pistooli- ja hirvirata Tarusjärvelle.

Ensimmäinen ilma-aserata rakennettiin talkoilla vastavalmistuneen terveysaseman alakertaan. Maaperäinen lattia piti eristää kovalevyillä, mutta siitä huolimatta se oli hyvinkin pöllyävä ja pimeä luola. Valaistusta lisättiin ja ampumapaikan käyttö edellytti, että sinne rakennetaan myöskin WC-tilat.

Terveyskeskuksen ampumaradalla pidettiin monia mittaviakin ampumakisoja, jossa oli osallistujia oli paljon, vaikka tila ei ollut ulkoisesti kovin hääppöinen. Kaikista kisajärjestelyistä suoriuduttiin kuitenkin varsin mallikkaasti.

Terveyskeskukselle tuli tarve laajentua alaspäin, tällä hetkellä entisen ampumaradan tilassa on keittiö ja ruokala.

– Kunta oli meille varsin myötämielinen ja tuolloinen liikuntasihteeri Maisa Manninen kantoi huolta uusien tilojen saamiseksi, muistelee yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri Heikki Koskinen.

– Yhdessä hänen kanssaan urheiluampujat kävivät katsomassa uuden ampumaratapaikan Ahjolasta, johon ampumarata sitten myöskin rakennettiin. Tilat soveltuivat ammuntaan erinomaisen hyvin, sillä siellä oli puhdasta ja siistiä. Tuolloin ammunanharrastajia oli runsaasti ampumavuoroilla ja Ahjolassa järjestettiin useam­pia kilpailuja, kunnes rakennus tuhoutui tulipalossa.

Jälleen jouduttiin etsimään uusia tiloja. Sauli Pakkanen oli valmis vuokraamaan tiloja Kauppakulmasta Agrimarketin siirrettyä Taululle. Kunta puolestaan teki vuokrasopimuksen ja niin sitten valmistui jo kolmas ilma-asemarata talkoilla.

Kolmanteen rataan panostettiinkin enemmän. Leader-hankkeen myötä saatiin rahaa, jolla hankittiin elektroniset taululaitteet.

– Tässäkin kohtaa kunta oli myötämielinen ja lainasi meille rahat, kunnes saatiin Leader-tuki. Kunta on ollut ammuntaharrastuksen tärkeä mahdollistaja. Kauppakulman uusi omistaja on jatkanut ilma-aseradan vuokrasopimusta kunnan kanssa.

Tällä hetkellä seuralla jäseniä on yli 70, määrä on pudonnut noin 10 jäsenellä lähinnä luonnollisen poistuman kautta. Ydinjoukko harjoittelee edelleen aktiivisesti ja kilpailuissakin käy muutamia jäseniä. Myös omalla paikkakunnalla järjestetään ilma-asekilpailuja Suomen metsästäjäliiton lajeissa.

Erilaiset ryhmät tervetulleita tutustumaan

Jukka Kontra jatkaa urheiluampujien puheenjohtajana. Johtokunnan järjestäytymiskokouksessa valittiin varapuheenjohtajaksi Seppo Uosukainen. Kontra toimii edelleen myös rahastonhoitajana ja Heikki Koskinen sihteerinä. Johtokuntaan kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Timo Lehtonen, Olli Oksala, Hannu Niemelä ja Heikki Salmela.

20 euron liittymismaksu ja 15 euron jäsenmaksu pysyivät samoina. Alle 16-vuotiaat voivat liittyvä seuraan ilman liittymismaksua suorittamalla ainoastaan kuuden euron jäsenmaksun.

Urheiluampujat mahdollistaa hyvät olosuhteet ammunnan harrastamiseen niin ilma- kuin ruutiaseillakin. Talvisin ilma-aseilla ammutaan sisäradalla, jossa on elektroniset taululaitteet, ja kesällä Tarusjärvellä. Taruksen pistoolirataa Urheiluampujat käyttävät lähinnä keskiviikkoisin yhdessä reserviläisten kanssa. Taruksen ampumaradoista on sopimus Puolustusvoimien kanssa, se on päivitetty tämän vuoden helmikuussa.

Sisäradalla käy koululais- ja työpaikkaryhmiä tutustumassa ampumaharrastukseen. Tutustumiskäyntejä voivat varata seuran puheenjohtajalta ihan kaikki ammunnasta kiinnostuneet. Oman aseen puute ei ole aste harrastamiseen, sillä seuralla on ilma-aseita, joita voi lainata.

Scroll to Top