Luistelukaukalot ovat jo pystytettynä muualla paitsi Pappilanmäen kentällä, jonne kunta tilasi täksi talveksi uudet laidat. Ne luvattiin toimittaa ensin lokakuun alussa, mutta sittemmin toimitus on siirtynyt viikolle 47.
Luistelemaan ei pääse vielä vähään aikaan, sillä lauhaa on luvattu pitkälle eteenpäin. Kaukalo on kirkonkylällä myös Ahjolassa sekä lisäksi Maakeskessä ja Auttoisilla.

Jäädytystä sen paremmin kuin latupohjiakaan ei pääse tekemään ennen kuin on kunnon pakkaset.
Kullasvuoressa on tehty pienimuotoista raivausta latureittien varrella. Lisäksi on paikkailtu latupohjaa vesitorninmäellä.
– Pahimmat kivikot peitettiin murskeella, toteaa kunnan liikuntapaikkojen hoitaja Anssi Hyvönen.
Latuja on tulossa entisille reiteille heti, kun lunta ja kylmää on riittävästi.
