Kun maakeskeläinen Atte Pönkkö palaa maanantaiaamuna työpaikalleen pää ja niska kipeänä, hän ei suinkaan ole viettänyt kosteaa viikonloppua – päinvastoin, hän on vesiselvänä ajanut satoja kilometrejä päästäkseen lempiharrastuksensa pariin.
Myöskään työnantajat eivät katso harrastusta pahalla, sillä he avustavat Pönkköä tämän hullunhauskassa harrastuksessa toimimalla romurallia ajavan miehen varikkomekaanikkoina. Pönkkö suosittelee kaikkia vähänkin extremeä kaipaavia kokeilemaan romurallia.
Vääksyssä Luomatec Oy:n hitsaajajana ja kunnossapitoasentajana toimiva Atte Pönkkö huipensi 10-vuotisjuhlavuotensa romurallikuskina SM-kultaan Kuopiossa ajetussa kisassa 6.10.
– Tämä on ensimmäinen Suomen mestaruuteni. Muita pystejä on kyllä tullut. Mestaruus varmistui vasta viimeisen osakilpailuvoiton myötä.
Kuopion kisaan laitetusta Mazdasta meni alkuerässä raidetanko poikki, mutta siitä huolimatta Pönkkö sijoittui kahden parhaan joukkoon ja eteni suoraan finaaliin.
– Ennen finaalia huoltotauolla hitsasin raidetangon kuntoon, vaihdoin iskarin sekä hitsasin auton alle rullan, joka korvasi takarenkaat, sillä tällä kertaa olin yhteensattumien vuoksi matkassa yksin ilman varikkomekaanikkoja. Finaali sujuikin sitten tosi hienosti ja siinä tuli selkeä voitto. Autokin käynnistyy ja liikkuu vielä finaalin jälkeenkin, kittelee Pönkkö seuraavaksi sulatukseen menevää ajopeliään.
Romurallin SM-kisat muodostuvat viidestä osakilpailusta.
– Olen vuodesta 2014 lähtien ajanut vuosittain kaikki viisi kesäaikaan järjestettävää osakilpailua. Kisoja pidetään ympäri Suomen Malmin lentokentältä Tuurin kyläkaupalle.
Adrenaliinipiikki taattu
Romurallissa ajetaan 30 metriä x 30 metriä suuruisella tukeilla rajatulla kehällä. Kerrallaan kehässä ajaa kymmenkunta autoa, riippuen kisailijoiden kokonaismäärästä. Alkuerien osallistujat valitaan arvalla. Romurallissa on tarkoitus törmäillä vastustajiin mahdollisimman paljon. Ainoastaan kuskin puoleiseen oveen ei saa osua tarkoituksella.
– Jokaisella kuskilla on oma tuomari, joka tarkkailee vain kyseistä autoa. Tarkoituksena on tosiaan tööttäillä mahdollisimman paljon. Jos on paikallaan yli minuutin, kisasuoritus hylätään. Erä kestää noin 5–15 minuuttia ja viimeisenä liikkunut auto on voittaja. Kesken erän hyytyneet autot siivotaan kentältä pois vasta voittajan selvittyä.
Kisassa saa ajaa vain ykkös- ja perutusvaihteella. Silti, varsinkin kisan alkuvaiheessa, kun autojen renkaat vielä pyörivät, vauhdit ovat kovia.
– Kyllä törmäykset tuntuvat kropassa: pää ja niska ovat kipeänä sekä kehossa saattaa olla mustelmia. Auto on kuitenkin hyvin suojattu ja kuskilla kypärä päässä, joten mitään sen pahempaa sattuu todella harvoin. Mutta romurallissa voivat myös vaivat parantua. Erään kaverin selkä ja polvi olivat olleet pitkään kipeänä, mutta kun hän alkoi harrastaa romurallia, vaivat parantuivat, nauraa Pönkkö.
Romuralliauton molemmat kyljet suojataan metallipalkilla, samoin auton keskelle laitetaan metallipalkki poikittain vahvistamaan rakennetta. Akku ja bensatankki ovat auton sisällä, silti autoja syttyy silloin tällöin palamaan kesken kisan.
– Taktiikkana on törmäillä toisiin mahdollisimman lujaa aiheuttamatta vahinkoa omalle autolle. Itse ajan aggressiivisesti ja yritän ensisijaisesti pakittamalla osua vastustajien autojen keulaan, mutta olen rakentanut autot siten, että niillä voi tööttäillä myös keulalla, sillä edessä ei ole mitään hajoavaa, jäähdyttimetkin on sijoitettu muualle.
Talvi etsitään autoja ja ajetaan jäällä
Kauden päätyttyä onkin sitten talvi aikaa etsiä ja rakentaa kisa-autoja. Japanilaiset merkit ovat osoittautuneet kestävimmiksi, Atte Shatan –taiteilijanimellä ajava Pönkkö suosii itse Mazdaa.
– Autot saavat maksimissaan maksaa 300 euroa, kun niistä käytännössä saa noin 100 euroa takaisin romurautana.
Uusi Mazda 626 odottaa jo laittoa pihalla. Ensin Pönkkö purkaa autosta kaiken ylimääräisen pois, säästää varaosiksi kaiken hyödyllisen ja vie loput vanhan auton mukana sulatukseen.
Auton kestävyyden lisäksi satsataan myös sen ulkonäköön, sillä joka kisassa jaetaan myös Showcar- , Paras yritys – sekä Yleisön suosikki –palkinto, sanoo Humppa Motors – tiimissä ajava Pönkkö.
Tiimin nimi keksittiin illanistujaisissa. Humppa Motors on tällä hetkellä yksi suurimmista romurallitiimeistä.
– Tällä hetkellä meillä on ainakin viisi aktiivista kuskia. Pääasiassa romurallin ajaminen on äijien hommaa, mutta mukana on myös jokunen nainen. Suosittelen ilman muuta kaikkia kokeilemaan, sillä mistään muusta lajista ei saa sellaista adrenaliiniannosta. Murheet unohtuvat takuulla.
Tauolla kuskit mekaanikkojen kanssa tekevät kaikkensa, jotta autolla pääsisi vielä kokeilemaan radalle. Hyvähenkisessä porukassa kaikki auttavat toisiaan ja lainailevat tarvittavia työkaluja ja auton osia.
– Vielä kun ajomatkat kilpailupaikalle ovat yleensä pitkiä, niin kyllä takki on tyhjä kisapäivän jälkeen.
Menestyminen ei ole Pönkölle pääasia.
– Onhan se kiva menestyäkin, mutta en se sen takia aja. Eniten arvostan yleisön suosikki –palkintoa. Romuralli on yleisöystävällinen laji ja erityisesti lapset tykkäävät katsella kisoja ja haluavat kuskien kanssa yhteiskuvia kisan jälkeen.
Pönköllä itsellään on kohta seitsemänvuotias poika, joka purkaa ja laittaa isänsä kanssa mielellään autoja sekä on mukana usein myös kisoissa.
Maalla on mukavaa asua omassa rauhassa
Hämeenkoskelta kotoisin oleva Pönkkö aloitti itse pienenä poikana autoilun jääradalla ja pellolla.
– Iskä vei jääradalle ja siellä isoveljen kanssa ajettiin kilpaa. Olen myös myöhemmin harrastanut maastureita ja rallicrossia; olen aina viihtynyt pärisevien asioiden parissa.
Jokaisella pitäisi olla Pönkön mielestä mahdollisuus päästä laillisesti luisuttelemaan.
– Varmasti yleisillä teillä pöljäilyt ja luisuttelut vähenisivät, jos olisi jääratoja, jossa jokainen saisi kokeilla rattimiehen tai -naisen taitojaan.
Pönkkö viihtyy Maakeskessä maaseudun rauhassa. Maaseutuelämää on takana nyt 10 vuotta.
– Täällä on tosi mukavaa elää omassa rauhassaan ja täältä on kuitenkin lyhyt matka autolla joka paikkaan. Tämä on erityisesti kesällä tosi hieno paikka olla ja asua, en yhtään kaipaa kerrostaloasumista, sanoo Lahdesta Padasjoelle muuttanut Pönkkö.
Varsinaista fysiikkatreeniä Pönkkö ei tee laisinkaan, sillä työ metallipajalla on fyysisesti raskasta.
– Palkkatöitä pitää tehdä kovasti, jotta pystyy harrastamaan tätä lajia. Työpaikka on kyllä hyvin mukana tässä harrastuksessa, sillä firman omistajat ovat mekaanikkoina mukana lähes joka kisassa ja lisäksi työpaikalta saa tarvittavat materiaalit autoon. Hallissa on myös autonosturi ja siellä voi vapaa-ajalla käydä laittamassa autoa, kehuu Pönkkö työnantajiaan.
Maakeskeläinen on saanut romurallin parista paljon hyviä ystäviä ja kavereita.
– Pieni hulluus ja pilke silmäkulmassa on tässä lajissa eduksi.