Kotiseututalo on paikallinen kulttuuriteko ★

Kotiseututalon vihkiäisiä päästiin vihdoin viettämään siniristilippujen hulmutessa torstaina 10.10. suomalaisen kirjallisuuden päivänä.

Kunnan matkailuvastaava Maria Virtanen muisteli menneitä ja kertoi kutsuvierasyleisölle vastaanottaneensa syyskuussa 2019 sähköpostin otsikolla ”Eka luonnos”, jonka jälkeen kunnostettiin ensin katto, sitten julkisivu ja lopuksi sisätilat.

– Vaihtuvuutta on ollut, laskin että neljä teknistä johtajaa on ollut viemässä projektia eteenpäin. Puolen miljoonan projektissa merkittävä tuki on tullut Päijänne-Leaderiltä.

Idea perinteikkään talon pelastamisesta uusiokäyttöön tuli Liisa Hämeeltä (keskellä), joka pääsi yhdessä sivistyslautakunnan puheenjohtaja Eeva-Riitta Kusminin ja kunnanjohtaja Juha Rehulan kanssa leikkaamaan avajaisnauhaa.
Konservatorio-oppilas Crista Mäkinen soitti konserttikanteleellaan vanhoja kansanlauluja.

Rehula toi juhlaan kunnan tervehdyksen. Hän totesi rakennuksen kunnostustyön olleen kulttuuriteko ja näkyvä osoitus hyvästä yhteistyöstä.

– Ei liene sattumaa, että vihkiäisiä vietetään Aleksis Kiven päivänä. Kiven, joka kuuluisimmassa kirjassaan kuvasi seitsemän veljeksen opintietä.

Kunnanjohtaja siteerasi Eino Gröniä, jonka iskelmässä ”seinilläkin korvat on”. Kotiseututalon seinät huokuvat historiaa:

– Tämä rakennus, joka on saanut uuden mahdollisuuden ja uuden tulevaisuuden, kätkee sisälleen paljon asioita. Jos seinät osaisivat kertoa, olisi monta tarinaa kerrottavana. Museokoulu on mitä parhaimmalla tavalla tila, josta voi tulla padasjokelaisten yhteinen olohuone. 4H–nuorille tämä on erinomainen paikka opetella tekemään töitä.

Muutakin kuin museo

Kotiseututalo on vuoden verran jo ollut käytössä ja osoittanut toimivuutensa näyttely–, juhla– ja ko­kous­tilana. Kirjastonjohtaja Eija-Liisa Kasesniemi kertoi, että talolla on juuri pidetty 80-vuotisjuhlat ja heti perään on tulossa lapsen yksisarvissynttärit. Toiminta-ajatuksen mukaan talo on kuntastrategiaa mukaellen muutakin kuin museo.

– Kesäkauden 1700 vieraasta 90 % oli muualta.

Vapaaehtoiset tekivät ison työn tilojen käyttökuntoon saattamisessa. Palkituista paikalla Maria Lindqvist, Jari Salonen, Eila Väisänen, Paula Mertsalmi, Karin Bäcklund, Seija Karevaara ja Liisa Häme.

Kotiseututalon aktivisteista Liisa Häme kiitti kuntaa monialaisesta ja kuuntelevasta otteesta. Kusmin toi tyytyväisten käyttäjien kiitoksia tilaisuuteen:

– Talo on saanut tosi paljon kiitosta. Huippupaikka, joka on yhdistyksille maksuton ja jonne pääsee hyvin.

Scroll to Top