Luontoarvoista on kohistu kovasti viime päivinä. Kysyimme MHY Päijät-Hämeestä, miten metsäluontoa alueellamme vaalitaan.
Metsien hoitoa ja käyttöä säätelevät monet lait asetuksineen (mm. metsälaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki) ja metsien sertifiointi. Metsäsertifioinnin menetelmiä on käytössä Suomessa kaksi, PEFC ja FSC.
Suomen metsistä noin 90 % on PEFC–sertifioituja ja 10 % FSC–sertifioituja. Sertifioinnilla voidaan osoittaa, että metsiä käytetään vastuullisesti ja kestävästi, mikä vahvistaa puuperäisten tuotteiden menekkiä kansainvälisillä markkinoilla.
PEFC:n kriteereitä huomioidaan talouskäytössä olevien metsien käsittelyssä. Omat ohjeistuksensa on metsälain mukaisille metsäluonnon arvokkaille elinympäristöille tai luonnonsuojelulain kohteille.
– Metsänomistaja valitsee luonnonhoidon toteutuksen tason metsässään, kuitenkin vähintään lain ja käytössä olevan metsäsertifioinnin vaatimukset huomioiden, korostaa Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen johtaja Jari Yli-Talonen.
Suomessa metsäsertifiointi toteutetaan yleensä alueellisena ryhmäsertifiointina, jolloin yksittäisen metsänomistajan metsien ei tarvitse täyttää jokaista kriteeriä, vaan riittää, että vaatimukset täyttyvät isommalla alueella. Padasjokelaisomistaja saa metsänsä PEFC-sertifioinnin piiriin MHY–jäsenyyden kautta. Päijät-Hämeessä käytännössä lähes kaikki metsänomistajat kuuluvat PEFC:iin.
Jos metsässä tehdään hakkuita tai hoitotoimenpiteitä kuten taimikonraivausta, MHY hoitaa kohteen PEFC:n mukaisesti riippumatta siitä, kuuluuko metsätila sertifiointiin vai ei. Jos metsänomistaja kuuluu FSC–sertifiointiin, metsä hoidetaan FSC–vaatimusten mukaisesti.
Työmaita valvotaan monella tasolla
– Työmaan suunnitellut metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija on tehnyt suunnitelman, merkinnyt karttaan huomioitavat kohdat ja hän myös valvoo työn toteutumista, selvittää Yli-Talonen toimintaketjua.
Metsissä työtään tekevät metsurit ja metsäkoneen kuljettajat seuraavat työtään omavalvonnalla. Heillä on jokaisesta työmaasta työohjeet ja kartat.
Lisäksi PEFC–sertifiointi vaatii metsäisiä toimijoita tarkastamaan tekemiään työmaita vuosittain. MHY tarkastaa kesäkausittain omia työmaitaan ja sertifikaatin haltija KMY, Kestävän metsätalouden yhdistys, pyytää vuosittain metsätoimijoilta koostetta tehdyistä tarkastuksista. Lisäksi ulkoisia auditointeja tehdään muutaman vuoden välein.
Sisäisen auditoinnin maastotarkastuksia tehdään MHY:n toteuttamilla työmailla hoitotöissä ja korjuupalvelun hakkuissa. Tarkastettavia kohteita oli tänä vuonna taimikonhoidossa 15 kappaletta, uudistamisessa 14, kasvatushakkuissa 20 ja uudistushakkuissa 12 kappaletta.
– Tämän vuoden mittausten tarkempi analysointi on vielä kesken, mutta toiminta metsässä noudattaa PEFC:in vaatimuksia. Mitään erityistä poikkeavaa ei ole havaittu, kertoo Yli-Talonen.
Luontoa huomioidaan monin keinoin
Luonnon monimuotoisuutta lisääviä rakennepiirteitä metsissä ovat esimerkiksi tiheiköt, elävät ja kuolleet säästöpuut sekä tekopökkelöt. Pienvesien suojakaistojen leveydet ja säästöpuiden määrä on kaksinkertaistettu päivitetyssä PEFC-standardissa.
Hakkuissa ja maanmuokkauksissa riittävän suojavyöhykkeen jättäminen on tärkeää vesiensuojelua. Suojakaistan rikkomaton kasvillisuus ja maanpinta sitoo hakkuualueelta valuvia ravinteita ja maa-ainesta, mikä suojelee veden laatua ja vähentää vesistön rehevöitymistä. Suojavyöhykkeen varjostava lehtipuulajisto ja kerroksellinen kasvillisuus säilyttävät alueen luontoarvoja.
Lampien ja vesistöjen suojakaistat ovat vähintään 10-metrisiä, eikä niiden maanpintaa saa rikkoa, eikä pensaskerrosta raivata. Isoja puita saa poistaa suojakaistalta yksittäin, mutta hakkuutähteiden jättämistä vältetään.
Uomassa olevia luontaisesti kaatuneita puita ei poisteta. Uoma ylitetään ilman, että sitä muutetaan tai sen suuntaan muodostuu vettä johtavia painanteita.
Säästöpuiksi jätetyt puut muodostavat myöhemmin kuoltuaan metsiin lahopuuta, joka on tärkeää monelle uhanalaiselle eliölajille. Säästöpuiksi on järkevä valita taloudellisesti vähäarvoiset, mutta monimuotoisuuden kannalta merkittävät lehtipuut kuten pihlajat, lepät, haavat ja raidat. Samalla lisätään PEFC:n vaatimaa sekapuustoisuutta. Niiden on oltava vähintään 15 sentin läpimittaisia ja niitä on jätettävä vähintään 10 hehtaaria kohti. Kuolleiden säästöpuiden läpimimitta on vähintään 20 senttiä.
Koska nuoremmissa metsissä ei vielä ole luontaisesti kuollutta puuta sertifioinnin edellyttämää määrää, harvennushakkuissa näkyy tekopökkelöitä entistä enemmän. Tekopökkelöitä tehdään 2–5 kappaletta hehtaarille: ne ovat vähintään 15 cm läpimitaltaan, erityisesti lehtipuita suosien.
Tiheiköt ovat pienialaisia lajistolle suojaa tuovia puuryhmiä, joita jätetään useampi hehtaarille. Sen on hyvä olla puustoltaan monilajinen, sisältää kuusia ja olla kooltaan minimissään 10 m2. Myös säästöpuuryhmät muodostavat tiheikköjä, kun niiden alustoja ei raivata.