”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.”

Jeesuksen tapa puhua Jumalalle kiitollisesti ilmaisi hänen tuntevan Isän läheisesti. Se synnytti jatkuvaa kiitollisuutta.

Emerituspiispa Olavi Rimpiläinen kirjoittaa kirjassaan Epäilemättä Amerikassa pidetystä ateistien kongressista. Kun pohdittiin kysymystä, miten kristinuskon vaikutus voitaisiin pyyhkiä pois tämän sukupolven aikana, vanha ateisti Lennstrand totesi pitkän elämänkokemuksensa pohjalta: ”Emme voi ajatella, että pystymme voittamaan kristinuskon ennen kuin olemme luoneet sellaisen laulun, joka on parempi kuin kristillinen laulu. Mutta me emme pysty siihen, sillä meillä ei ole, mistä laulaa.”

Ennen kuin kohtasin Jeesuksen henkilökohtaisesti en juuri ilmaisut kiitollisuutta ihmisille enkä varsinkaan Jumalalle. Kiitettävää olisi kyllä ollut yllin kyllin. Minun oli vaikea nähdä hyvyyttä ympärilläni, koska omassa sisimmässäni oli paremminkin kuormia ja kyynisyyttä. Kun kohtasin Jeesuksen, sisäinen muutos auttoi näkemään oikein ihmiset, ympäristön ja Jumalan. Kiitoksen aihetta löytyi ulkopuoleltakin, kun sitä alkoi pulputa omasta sisimmästä.

Mitä sydämessä on, tulee aina jotenkin ilmi. Jos olo on paha, kiitollisuus sammuu helposti pelkoihin, epäluuloihin ja vihaan. Kiitollisuuskin pyrkii esiin. Siksi Jumalan kansa on aina ollut kiitollista, rukoilevaa ja laulavaa kansaa. Raamatussa on kokonainen laulukirjakin, Psalmit. Niissä ilmenee elämän koko kirjo, surut ja ilot. Päällimmäiseksi jää aina toivo, ilo ja kiitollisuus, koska Jumala lopulta hallitsee.

Jos sydän on tyhjä, iloa ei ole, eikä laulua. Jeesus antaa ilon ja kiitollisuuden. Jumalan hyvyys ja anteeksianto vapauttaa ja rauhoittaa. Jeesus kutsuu jokaista:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”

PT Juntumaa
Lammin vapaaseurakunnan pastori