Videopeli Minecraftin pelaajia kutsutaan kerhotoimintaan. Padasjoen kunta tekee asiassa yhteistyötä Hartolan ja Sysmän kanssa.
– Hyvinvointipalvelut on jo parina aikaisempana vuonna yrittänyt järjestää etäpelikerhoa yhteistyössä Incoachin kanssa. Aikaisempina kertoina tämä ei oikein ole saanut tuulta purjeisiin vähäisen osanottajamäärän takia, kertoo erityisnuorisotyöntekijä Paavo Malaste.
– Aikaisemmin pelikerho on järjestetty vain padasjokelaisille lapsille. Nyt kuitenkin olemme porukassa Sysmän ja Hartolan kanssa. Tämä mahdollistaa isomman ja kattavamman osallistujaporukan. Toisin sanoen, jos Padasjoelta lähtee mukaan muutama osallistuja, on heillä mukavasti silti pelikavereita lähikuntien peliporukasta.
Malasteen mukaa ideana on se, että Incoachin porukka vetää kerhoa Discord–pohjalla.
– Kaikki pääsevät pelaamaan ohjatusti ja mukavalla meiningillä. Tämä on oivallinen ja helppo tapa harrastaa pelaamista ja tutustua uusiin ihmisiin.
Nuokun toiminta starttailee täysillä vasta syyskuun puolella. Luvassa on tänäkin syksynä lauantai-iltanuokkuja, poikien ja tyttöjen iltoja, syyslomatoimintaa, salikerhoa ja suunnitteilla on myös liikuntakerhoja.