4H:n jalkapalloleirillä oli parikymmentä pikkufutaria ★

Ahjolassa pidettiin Padasjoen­ 4H-yhdistyksen järjestämä jalkapalloaiheinen päiväleiri tiistaista keskiviikkoon 18.–19.6.

Kaksipäiväinen futisleiri keräsi yhteensä 19 osallistujaa, joista 5 oli ulkopaikkakuntalaisia. Aiempina vuosina kunnan jalkapallokerhoakin pitänyt Eemeli Perälä oli ohjaamassa yhdessä Leo Mäkisen kanssa. Perälä kertoi leiriläisillä riittäneen hyvin virtaa ja innostusta pelaamiseen.

Olemme tehneet aamusta syöttö- ja vetoharjoituksia, mutta suurin osa ajasta ollaan käytetty ihan itse pelaamiseen, sillä se on enemmän leiriläisten mieleen.

Perälän mukaan osallistujien laaja ikähaitarikaan ei pelaajia haitannut yhtään.

Vaikka täällä oli osallistujia ihan ekaluokkalaisista kutosluokkalaisiin, niin kaikki pelasivat hyvin yhteen muut huomioiden. Ulkopaikkakuntalaisetkin saivat hyvän vastaanoton ja pääsivät peliin mukaan.

Jalkapalloa pelataan tänä kesänä ahkerasti. 4H:n lajileirille riitti pikkupelaajia myös ulkopaikkakuntalaisista.

Padasjoen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Katri Suntela oli tyytyväinen osallistujamäärään.

Oikein kiva, kun saatiin tänne osallistumaan näinkin paljon, myös ulkopaikkakunniltakin. Olisi hienoa saada enemmänkin mukaan toimintaan ulkopaikkakuntalaisia, jotka viettävät aikaa mökeillään ja mummoloissaan. Meillä on paljon tilaa vielä heinäkuun leireille. Nyt olisi tarjolla lapsille ratsastus-, metsäsalapoliisi- ja kalastusaiheista leiriä ja toivottavasti saataisiin mahdollisimman moni mukaan.

Tekonurmea huollettiin

Viime viikon tiistaina PadY:n jalkapallojaostolla oli tekonurmikentällä huoltotalkoot, jossa kentän ympärillä kasvavat heinät siimattiin pois.

Lisäksi pienempien maalien, joihin kyläturnauksessa pelataan, verkot uusittiin.

Scroll to Top