Pesälän tilalta onnellisten nautojen lihaa ★

Pesälän tilalta Kellosalmelta saa mainioiden kananmuna-Kaisan tuoreiden munien lisäksi ostaa vapaana laiduntaneen naudan lihaa. Kananmunia on saatavilla tänä kesänä rajoitetusti eikä lihaakaan toki ole koko ajan saatavilla, vaan sitä saapuu erissä, tilan ja teurastamon aikataulujen mukaan.

Viimeksi viikko sitten saapui Päijät-Hämeen lihatukusta 400 kg naudanlihaa Pesälän tilalle.

– Valitsen itse naudan, joka lähtee teuraaksi ja eläinlääkäri tekee tarkastuksen. Vainion teurastamo Orimattilassa teurastaa eläimen, Päijät-Hämeen lihatukku leikkaa ja pakkaa lihat, kertoo isäntä Arvo Gran.

Kaikki paistit on jo viime viikon satsista myyty, mutta jauhelihaa riittää vielä hyvän aikaa.

Osa lihasta on myyty jo ennakkoon. Jauheliha on kysytyin fileiden, entrecoten ja luullisen keittolihan jälkeen. Jauheliha on todella vähärasvaista ja siihen jauhetaan paistia sekaan. Vastaavanlaista tuotetta kaupasta ei saa.


Arvo Gran esittelee vähärasvaista jauhelihaa.

Isäntä antaa suuret kiitokset vakio-ostajille, joista suuri osa on vapaa-ajan asukkaita.

Mökkiläiset ostavat mielellään lähellä tuotettua lihaa. Nuorissa on paljon innokkaita ruoanlaittajia ja he haluavat tietää mistä liha on peräisin. Tärkeää on myös se, että eläin on saanut laiduntaa vapaana. Maukkaasta aidosta lihasta pyöräyttää nopeasti herkulliset pihvit.

Gran kertoo, että muutama vuosi sitten päärakennukseen rakennettiin kylmähuone, jonka kapasiteetti riittää hyvin.

Meille saa poiketa ostoksille kaikkina viikonpäivinä. Palaute on ollut sen verran hyvää, että uskallan kehottaa ainakin maistamaan.

Tänä kesänä laitumella käyskentelee aiempaa pienempi eläinmäärä.

Välillä elukoita on kolminumeroinen luku, mutta tänä syksynä voi olla ruokapuoli tiukalla niin isolle määrälle. Ensin lumi oli maassa 7 kuukautta paikka paikoin, sitten alkoi suoraan kesähelteet ja osa pelloista paloi kuivuudessa. Vettä ei satanut kesäkuun puoleen väliin mennessä kuin 2 milliä.

Lämpimien säiden vuoksi heinä tupsahti valmiiksi kahdessa viikossa, mutta jäi harvaksi kuivuuden vuoksi.

Viime syksynä en kylvänyt lainkaan syysviljaa, kun oli nurmen uusimisia niin paljon tänä vuonna. Tänä syksynä olisi taas tarkoitus kylvää.

Maisemanhoitopeltoja pörriäisille

Arvo Gran viljelee jo toista vuotta myös maisemanhoitopeltoja.

Hyönteisiä varten näitä kukkaketoja pidetään, mutta niillä myös parannetaan maaperää. Jos viljellään vain koko ajan viljaa tai heinää, maa köyhtyy ja tiivistyy. Välillä tarvitaan syväjuurisia kasveja pehmentämään maata.

Yksi tällainen syväjuurinen kasvi on sikuri, jota löytyy monen muun kasvin lisäksi Kellosalmen sillan jälkeen vasemmalta puolelta Pesälän pellolta.

Tämä on itse tehty siemensekoitus, josta löytyy muun muassa jäykkänataa,­ kuminaa, kehäkukkaa, ruis­kaunokkia, ketoneilik­kaa, valkoailakkia, mäkiter­vakkoa, keltasauramoa ja useammanlaista apilaa, kuten puna-, veri- ja valkoapilaa.

Tarkoitus on löytää cocktail, jossa kukat kukkivat mahdollisimman pitkän ajan. Isäntä antaa luvan käydä poimimassa kedolta kukkia, kunhan liikkuu pellolla kasveja varoen.

Itse isäntä pellolla.

Laiduntavia eläimiä tarvitaan

Kaivuuhommat ovat pitäneet Pesälän isännän kiireisenä tänä keväänä.

Elukoitten pidolla ei kukaan tänä päivänä rikastu, mutta tulee varmasti päivä, jolloin ihmetellään, että mitä Suomessakin syödään. Karjatiloja lopettaa koko ajan, mutta kyllä omavaraisuuteen olisi satsattava huoltovarmuuden turvaamiseksi. Kotieläimet lisäävät luonnon monimuotoisuuta, hoitavat niittyjä ja aluei­ta, joihin ei koneilla pääse tai muu kasvinviljely ole mahdollista. Samalla ne parantavat pieneliöiden olosuhteita ja lajisto monipuolistuu.

Uhanalaiset perinnebiotoopit tarvitsee laiduntajia. Perinnebiotoopeista kasvi- ja eläinlajistoineen on tullut erittäin uhanalaisia ekosysteemejä kotieläintilojen häviämisen myötä. Niiden luontoarvoja on mahdollista ylläpitää ja palauttaa vain laiduntavien eläinten avulla.

Luonnon monimuotoisuus edistää sen sietokykyä muuttuvaa ilmastoa vastaan, lajistoltaan rikkaat ja monimuotoiset ympäristöt selviävät muuttuvassa ilmastossa parhaiten.

Kotieläintiloilla on kriittisen tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpidossa, yhtenä keinona perinnebiotooppilaidunnus. Tämä olisi kaikkien­ hyvä pitää mielessä, kun maatalouden ja kotieläintilojen tilannetta on ajettu koko ajan ahtaammalle. Kotieläimien­ myötä pystytään myös esimerkiksi ihmiselle kelpaamaton vilja hyödyntämään rehuna.

Scroll to Top