Tiina Leppäsen oli tarkoitus muuttaa takaisin Padasjoelle ikääntyvien vanhempiensa lähelle vasta parin vuoden päästä, mutta asunto ja työpaikka järjestyivät sattumalta jo tänä keväänä. Uusi koti löytyi samasta kerrostalosta, jossa vanhemmat asuvat, ja toukokuun alusta Leppänen aloitti Pihlajakodin virikeohjaajana.
Muuttokuorma matkasi Padasjoelle Petäjävedeltä, jossa Leppänen ehti asua ja työskennellä 11 vuotta. Leppäsen kanssa paikkakunnalle muuttivat myös Jari-puoliso ja lenkkikaveri Piki-koira.
– Työskentelin Petäjävedellä 11 vuotta samassa paikassa, johon alunperin menin puoleksi vuodeksi kesätöihin. Olin siellä ohjaajana kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien päivä- ja työtoiminnassa.
Jo heti ensimmäisenä työpäivänä Padasjoella Leppänen järjesti yhdessä fysioterapeutti Petrin kanssa puolen tunnin vauhdikkaan jumpan asukkaille.
– Tutustumisen lomassa pomputtelemme vappupalloja musiikin soidessa. Suunnittelen toiminnan monipuoliseksi ja kaikkia huomioon ottaen, fysioterapeutin on mukana päivittäin toiminnassa jumppahetkellä. Viriketoimintaan jokainen asukas voi osallistua omien voimavarojensa mukaan.
Virikeohjaaja käy myös aktivoimassa asukkaita heidän omissa huoneissaan.
– Päivä lähtee liikkeelle siitä, että käyn herättelemässä ja silittelemässä asukkaita, ja sitten lähdemme käsikynkässä tai käsi kädessä aamupalalle. Aktivointia voi olla myös vaikka se, että kannustetaan asukasta pukemaan itse.
Leppänen toivoo, että saisi luotua omaiset innostumaan yhteistyöhön ja myöskin tukea 3:lta sektorilta.
– Olisi mukavaa, jos asukkailla olisi enemmän monipuolista toimintaa. Toivoisin, että saisin luotua yhteistyökuvioita monelle eri suunnalle.
Ikäihmiset aistivat helposti hoitajan ilmeistä ja eleistä kiireen ja tiukat aikataulut.
– Turhautumista ei saa näyttää, vaikka sitä välillä itse tuntisikin. Ikäihmisiä pitää kohdella arvokkaasti ja kunnioittavasti. Olenkin opiskelijoita ohjatessani sanonut heille, että toivoisin heidän puhuvan ikäihmisille siten, miten he haluaisivat, että heidän omalle isovanhemmille tai vanhemmille puhuttaisiin. Hoitotoimenpiteitä tehtäessäkin pitäisi muistaa puhua hoidettavalle eikä työkaverille.
Leppänen on tehnyt yli 30 vuotta hoitotyötä. Kun hän 26-vuotiaana aloitti Padasjoella kotihoidossa, saattoi asiakkaita olla yksi tai kaksi päivässä.
– Silloin ei ollut kännyköitä eikä navigaattoreita. Asiakkaan luona saatettiin viettää joskus kokonainenkin päivä; ensin siivottiin ja tehtiin yhdessä ruokaa, sitten lämmitettiin sauna.
Isän suku Padasjoelta kotoisin
Tiina Leppäsen isoisä Aaro ja isä-Matti ovat kotoisin Padasjoelta. Pienenä Tiinan toiveammatti oli hammaslääkäri tai vaatekauppias.
– Paikkasin nukkien hampaita sinitarralla. Hammaslääkäriä minusta ei siis tullut, mutta olen vaatturi ensimmäiseltä ammatiltani. Minulla oli oma yritys, mutta työt loppuivat kuin seinään 90-luvun lama-aikana. Niinpä pitikin ruveta miettimään mikä minusta tulee isona. Opiskelin kehitysvammaishoitajaksi, josta sitten ura aukeni tähän päivään saakka.
Tiina muutti vanhempiensa vanavedessä Kouvolasta Padasjoelle, kun Matti-isä jäi eläkkeelle Puolustusvoimista.
– Työskentelin Tuuliakodilla ja tein kehitysvammatyötä pienkodeilla. Puolison löydyttyä muutimme ensin Vääksyyn ja sieltä Petäjävedelle.
Vääksyn ja Petäjäveden kautta takaisin
Pariskunta viihtyi pienessä keskisuomalaisessa maalaispitäjässä, kunnes Leppäsen Padasjoella asuva ja niin ikään Pihjalakodissa työskentelevä tytär soitti, että Pihlajakotiin haetaan virikeohjaajaa.
– Nea sanoi, että äiti, täällä olisi ihan sinulle tarkoitettu työpaikka avoinna. Hain ja minut valittiin tehtävään yhdeksän hakijan joukosta.
Leppänen on työn ohessa opiskellut vanhustyön erikoisammattitutkinnon, nyt hän pääsee hyödyntämään sitä todenteolla.
– Mutta myös vaatturin opinnoista on hyötyä, virikeohjaajan työ on myös paljon käsillä tekemistä.
Petäjävedelle jäi puolison vanhemmilta peritty kesämökki, jossa pariskunta käy rauhoittumassa silloin tällöin. Metsä on Leppäselle paras rahoitumispaikka.
– Metsä on minun kirkkoni. Metsälenkillä Pikin kanssa pää nollaantuu. Jari linnustaa Pikin kanssa, koira on vanhoilla päivillään oppinut noutamaan. Vesi on myös meille tärkeä elementti, veneilemme Päijänteellä ja mies kalastaa.
Leppäsen mielestä nuoruudesta tuttu Padasjoki on ihana paikka, vaikka nykypäivänä talvisin kovin hiljainen.
– Vanha keskusta on kuollut ja väki vähentynyt, mutta näin keväällä ja kesällähän täällä riittää vilskettä, kun väkimäärä mökkiläisten myötä tuplaantuu.
Leppänen ja myös hänen puolisonsa ovat jo huomanneet eron Petäjäveden ja Padasjoen välillä. Padasjoella ihmiset tulevat rohkeasti juttelemaan, myös Jarille, joka ei ole paikkakunnalta kotoisin.
– Padasjoki on hyvä paikka asua, tämä oli niin oikea valinta meille, toteaa Leppänen.