Metsän kiertoajalla tarkoitetaan aikaa, joka kuluu tasaikäisen metsän uudistamisesta puuston päätehakkuuseen. Talousmetsissä kiertoaikaa ei nykyisin määritetä vuosina, vaan päätehakkuu suositellaan tehtäväksi silloin kun puusto saavuttaa sellaisen järeyden, jolloin uudistushakkuu on taloudellisesti kannattavaa tehdä.
Metsien uudistamis- ja taimikonhoitomenetelmät ovat vuosien saatossa tehostuneet. Jalostetun ja nopeakasvuisemman viljelymateriaalin käyttö on merkittävästi lisääntynyt viimeisen 30-40 vuoden kuluessa. Niiden ansiosta talousmetsien kasvu on nopeutunut ja kiertoajat ovat lyhentyneet. Samalla taloudellisen kannattavuuden korostuminen on alentanut uudistamisjäreyksiä, mikä sekin on lyhentänyt kiertoaikoja.
Nykyisten metsänhoitosuositusten laadinnassa kannattavuus, joka määräytyy nettotulojen nykyarvona käyttäen vallitsevia puutavaralajien hintasuhteita, on pitkälti määrännyt sen, miten järeäksi metsiä suositellaan kasvatettavaksi. Jos pelkkää ainespuun tuotosta ajatellaan, niin nykysuositukset ovat tehottomia. Männiköissä ja varsinkin kuusikoissa puuston keskituotos on suurimmillaan, kun metsää kasvatetaan selvästi nykysuosituksia järeämmäksi. Sitä mukaa kun metsien ilmastovaikutukset, metsien hiilivarasto ja sen muutos on noussut tärkeäksi metsien kestävän käytön mittariksi, on alettu keskustella tarpeesta kasvattaa metsien kiertoaikoja hiilensidonnan lisäämiseksi.
Metsänkasvatuksen kannattavuuden näkökulmasta kiertoaikojen pidentämistä on pidetty tähän asti huonona vaihtoehtona. Uusimmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että hoidetuissa ja terveissä metsissä maltilliset kiertoajan pidentämiset voivat olla myös taloudellisesti kannattavia. Yksi syy tähän muutokseen on hoidettujen talousmetsien nopeutunut kasvu. Puuta voidaan kasvattaa enemmän ja entistä lyhyemmässä ajassa.
Kannattavinta päätehakkuun maltillinen pidentäminen näyttäisi olevan Etelä- ja Väli-Suomen viljelykuusikoissa. Syynä on terveen kuusikon kyky ylläpitää nopeaa kasvua vielä kauan sen jälkeen, kun metsänhoitosuositusten mukainen päätehakkuuläpimitta on saavutettu. Maltillisella pidentämisellä tarkoitetaan päätehakkuun lykkäämistä noin 5–10 vuodella, jonka aikana puuston keskiläpimitta ehtii lisääntyä 2-4 cm. Näin lyhyt pidentäminen ei ainakaan alenna kannattavuutta, mutta lisää merkittävästi puuston hiilensidontaa.
Myös männiköissä hiilivaraston lisäys on yhtä merkittävä kuin kuusikoissakin.
Männiköissä, jotka tyypillisesti kasvavat kuusikoita karuimmilla kasvupaikoilla, kiertoajan pidennys yleensä heikentää hieman kannattavuutta. Koska aikaa järeyden lisäämiseen kuluu hidaskasvuisemmissa männiköissä kuitenkin enemmän, niin kannatus hieman heikkenee toisin kuin kuusikoissa
Päätehakkuun lykkääminen seitsemällä vuodella voi tuoda kuusikossa lähes viiden tonnin lisätilin metsänomistajalle.
Ajatus metsän kiertoajan pidentämisestä yhdistetään yleensä männiköihin, joiden elonkaaren jatkaminen on nähty varsin riskittömänä. Taloudellisesti kannattavinta kiertoajan pidentäminen vaikuttaisi yllättäen olevan kuitenkin kuusikossa.
Kun kiertoaikaa jatketaan nykyisten metsänhoitosuositusten mukaisesta uudistamisajankohdasta, puuston kasvu jatkuu kuusikossa parempana kuin männikössä.
Jos metsään sitoutuneelle pääomalle asetetaan kolmen prosentin tuotto-odotus, on eteläsuomalaista mustikkatyypin kuusikkoa järkevää kasvattaa laskelmien mukaan jopa hieman nykysuosituksia pidempään.
Esimerkkimetsiköille tehdyissä laskelmissa kiertoajan pidentäminen seitsemällä vuodella 68 vuoden ikään tuottaa metsänomistajalle hakkuutuloja yli 4 700 euroa enemmän kuin vaihtoehto, jossa päätehakkuu tehdään 61-vuotiaaseen metsään. Kaikkiaan hakkuutuloa kertyy jatketulla kiertoajalla reilut 21 000 euroa hehtaarilta.
Laskelmassa on verrattu nykyisten metsänhoitosuositusten mukaista keskimääräistä uudistamisajankohtaa 28 sentin keskiläpimitassa vaihtoehtoon, jossa uudistaminen tehdään 30 sentin läpimitassa.
Männikössä kiertoajan jatkaminen suositusten mukaisesta 77 vuodesta 83 vuoteen sen sijaan heikentäisi kannattavuutta kolmen prosentin tuotto-odotuksella.
Laskelma on tehty eteläsuomalaiseen puolukkatyypin männikköön. Käytössä ovat olleet pidennetyn kiertoajan harvennusmallit, joissa harvennukset tehdään hieman tavanomaista myöhemmin ja puusto kasvatetaan tiheämpänä.
Kuusen tukkituotos paranee selvästi
Kuusikon kiertoajan pidentämisen kannattavuutta selittää etenkin se, että tukkipuun keskimääräinen vuosituotos lisääntyy mallissa selvästi. Seitsemän vuoden jatkokasvatus lisää tukkipuun vuosittaista keskituotosta noin 0,8 kuutiota hehtaarilla. Kuitupuun keskituotos pienenee vastaavasti noin 0,4 kuutiolla.
Männikössä kiertoajan jatkaminen kuudella vuodella lisää tukkipuun keskimääräistä vuosituotosta vain alle 0,2 kuutiota hehtaarilla. Kuitupuun keskimääräinen tuotos sen sijaan kasvaa hieman, päinvastoin kuin kuusikossa. Laskelma on männikön osalta tehty käyttäen pidennetyn kiertoajan harvennusmallia.
Siinä harvennukset tehdään hieman tavanomaista myöhemmin ja puusto kasvatetaan tiheämpänä. Siksi puuston keskiläpimitta päätehakkuuhetkellä on sekä suositusten mukaisessa että pidennetyn kiertoajan mallissa sama 27,5 senttiä.
Männikön kiertoajan jatkaminen kuudella vuodella kasvattaisi metsänomistajan päätehakkuutiliä noin 2 300 eurolla ja hakkuutiliä kertyisi yhteensä noin 19 800 euroa.
Riskit huomioon
Metsien hiilinielun ja -varaston kannalta kiertoaikojen jatkaminen olisi järkevää niin kuusikoissa kuin männiköissäkin.
Maltillinen päätehakkuujäreyden nostaminen ja voimakkaiden harvennusten välttäminen lisäisi merkittävästi talousmetsien puuston hiilensidontaa ja ainespuun tuotosta.
Esimerkkilaskelman kuusikossa puuston keskimääräinen hiilivarasto kasvaisi seitsemän vuoden aikana 222 tonnista 252 tonniin, eli 12 prosenttia. Männikössä keskimääräinen hiilivarasto kasvaisi kuudessa vuodessa yli 13 prosenttia (186:sta 215 tonniin).
Kuusikoiden kiertoaikojen pidentämisestä puhuttaessa ei voida sivuuttaa listaa riskeistä, joita asiaan nykyään liittyy. Kirjanpainaja, juurikääpä, lumi sekä myrskyt voivat pistää metsänkasvattajan kannattavuuslaskelmat uusiksi.
Kiertoajan pidentäminen ei sovellu metsiin, joissa tuhoriskien tiedetään olevan suuria ja ne kasvavat puuston iän myötä. Riskialttiita kohteita esiintyy eniten maan eteläosien puhtaissa kuusikoissa.
Laskelmissa esitelty kiertoaikojen pidentäminen 6–7 vuodella ei tosin tarkoittaisi dramaattista muutosta nykykäytäntöihin, ainakaan yksityismetsissä.
Männiköiden kiertoaikojen pidentämiseen liittyvät riskit ovat nykytiedon valossa merkittävästi kuusikoiden riskejä pienemmät. Suurimmat riskit männiköissä liittyvät tyypillisesti lumi- ja tuulituhoihin.
Kiertoajan pidentäminen – huomioi ainakin tämä
– Tarkkaile metsän terveyttä ja kasvua. Jos kasvu hiipuu tai tuhot lisääntyvät, ei suosituksia pidempi kiertoaika ole hyvä vaihtoehto.
– Kuusikoissa riskit ovat merkittävästi suuremmat kuin männiköissä.
– Mieti, mikä on oma tuottotavoitteesi metsäkuviolle. Vaikka tuottoprosentti hiipuu, voi metsän vuosittainen tuotto euroissa edelleen kasvaa.
– Yläharvennus voi olla hoidetussa metsässä toimiva tapa pidentää kiertoaikaa. Se kasvattaa harvennustuloja, mutta jatkaa kiertoaikaa tyypillisesti 10–15 vuotta.
– Pidennytty kiertoaika lisää hiilensidontaa ja voi palvella myös monimuotoisuutta.
Prosentteja vai euroja
Metsänomistajan ei välttämättä kannata tuijottaa pelkkiä pääoman tuottoprosentteja päätehakkuukauppaa suunnitellessaan. Puuston euromääräinen vuosituotto voi kasvaa vielä pitkään, vaikka pääoman tuottoprosentti kääntyisi laskuun.
Kuusikoiden riskit kannattaa huomioida, mutta pääsääntöisesti raha on hoidetussa metsässä edelleen hyvässä tallessa, vaikka suositusten mukainen päätehakkuuvaihe olisi saavutettu.
Monenkaan metsänomistajan taloustaidoilla ei ole mitään takeita siitä, että metsään sidottu raha tuottaisi yhtä pienellä riskillä jossain muualla paremmin.
