Vesijaon kylällä 1810-luvulla toimitetun isojaon jälkeen jäi manttaalien mukaista liikamaata noin 1700 hehtaaria, josta muodostettiin tila n.ro 18 Vesijaon valtionpuisto. Alkuunsa maat olivat Hämeen maaherran alaisuudessa ja vuodesta 1862 vastaperustetun Evon Metsäopiston hallinnassa vuoteen 1923.
Metsäntutkimuslaitos perustettiin 1917 ja ensimmäiset Metlan kokeilualueet perustettiin 1924 Vesijaolle ja Vilppulaan. Erilaisia metsän uudistamiskokeita oli tehty jo Evon metsäopiston aikana, mutta varsinainen systemaattisempi tutkimustoiminta alkoi Metlan aikana 100 vuotta sitten.
Metsäntutkimus on erittäin pitkäjännitteistä toimintaa ja tutkimustuloksien saanti voi kestää jopa kymmeniä vuosia. Maailma muuttuu ja erilaiset tarpeet ja tavoitteet metsiä, ympäristöä ja puun käyttöä kohtaan muuttuvat ajan saatossa. Usein jopa ennen, kun tutkimustulokset ehtivät vaikuttaa käytännön toimissa lopulliseen kohteeseen ja välillä ongelmatilanteet ratkeavat markkinoiden muuttumisen myötä.
50–60-luvulla polttopuun ja lähinnä koivuhalkojen tarve väheni selvästi halvan öljyn ja kivihiilen takia. Koivusta tuli metsien hylkypuu, puhuttiin jopa että ”koivu on metsien valkoinen valhe”. Hakkuissa pyrittiin poistamaan koivut havupuiden kasvun tieltä. Tämä johti myöhemmin vaneritukki- ja koivukuitupuupulaan, kun vaneriteollisuus laajeni ja koivusta alettiin keittää sellua. Nykyisin hyvälaatuinen koivutukki ohittaa kantohinnassa jo havupuun ja koivu on erittäin haluttua energiapuuta. Takavuosina Venäjältä tullut tuontipuu oli suurimmaksi osaksi koivukuitupuuta.
Metsien keinollinen uudistaminen yksityismetsissä alkoi voimakkaammin 1960-luvulla. Alussa hakatut alueet uudistettiin männylle joko kylväen tai istuttaen taimia. Mäntyä viljeltiin usein metsässä myös liian reheville kasvupaikoille ja hylätyille pelloille. Tämä johti laatuongelmiin, koska mänty luontaisesti kasvaa karuimmilla paikoilla. Syynä männynviljelyn suosioon oli sahatavaran maailman markkinahinta. Mäntysahatavaran hinta oli korkeampi kuin kuusen ja sitä myötä mäntytukista maksettiin metsänomistajalle myös korkeampaa kantohintaa. Nykypäivänä kuusisahatavan markkinahinta ja kantohinta on mäntyä korkeampi.
Männylle uudistettujen metsien ensiharvennuspuulle ei vielä 20 vuotta sitten nähty tarpeeksi käyttöä ja ongelmaksi alkoi muodostua ensiharvennusten viivästyminen. Selluteollisuuden laajentuessa ja sellusta kehitettyjen tuotteiden korvatessa yhä enenevässä määrin muovia, myös mäntykuidulle on hyvin markkinoita sellu- ja energiapuuna, jopa niin että viime vuonna tuontipuusta suurin osa oli mäntykuitua.
1980-luvulla Etelä-Suomen järeissä kuusikoissa esiintyi harsuuntumista, osin aikakin silloisten ilman saasteitten takia. Pelättiin, että ne kuolevat pystyyn ja ennen kaikkea, että järeälle kuusitukille ei ole riittävästi käyttöä. Perustettiin Metsä 2000 –ohjelma.
Sahojen puunkäytön lisääntyessä ja teollisuuden investoidessa järeän kuusen sorvauslinjoihin tämäkin ongelma poistui. Nykyisin valtakunnan metsien inventointi (VMI) näyttää joillakin alueilla jopa kuusitukin ylihakkuita.
Paperiteollisuuden ollessa laajimmillaan 1990-luvun lopulla teollisuuden huolen aiheena oli tuoreen kuusikuidun saanti. VMI tulokset näyttivät että 2020–30–luvuilla kuusikuitupuun hakkuumahdollisuudet olivat liian pienet teollisuuden tarpeisiin nähden ja kesäaikaan tuoreen puun tuonti ulkomailta olisi ongelmallista. UPM:n johdolla perustettiin kenttäkokeita, miten kuusikuitu karttumaa saataisiin harvennushakkuissa lisättyä.
Maailma digitalisoitui, paperin kulutus romahti ja Padasjokea lähimmät kuusikuitua käyttävät tehtaat suljettiin 2000-luvulla Kaipolassa ja Voikkaalla.
Viime aikoina on käyty paljon keskustelua metsien hakkuutavoista. Joidenkin mielestä ainoa oikea metsien käsittelytapa on jatkuva kasvatus, vaikka siitä Suomessa on vielä hyvin vähän ja lyhytaikaista tutkimustietoa. Hakkuutapana se on kuulunut metsäammattilaisen ”työkalupakkiin” vuosikymmenet, sille sopiviin paikkoihin. Laajemmassa mitassa ja ainoana se ei sovellu padasjokelaisiin hoidettuihin metsiin: ”Eihän lääkärikään joka tautiin Bepanthenia määrää”.
Viime aikojen metsälliset kysymykset liittyvät ilmastonmuutokseen ja metsien suojeluun. Metsät kasvaessaan sitovat ilmasta hiilidioksidia ja hakkuissa vastaavasti syntyy päästöjä. Mitä enemmän metsät kasvavat, sitä enemmän ne myös sitovat ilmasta hiiltä. Vanhojen metsien kyky sitoa hiiltä on oleellisesti pienempi kuin nuorien kasvavien metsien. Suojelualueilla puustot vanhenevat ja hiilensidonta pitkässä juoksussa pienenee ja samalla erilaiset metsien tuhot lisääntyvät. Vanhat kuusikot ovat herkkiä kaarnakuoriaistuhoille ja maannousema laholle. Tutkimustulokset näistä asioista ovat ristiriitaisia, riippuen kysymyksen asettelusta ja toimijasta.
Muutamien edellä mainittujen kehityskulkujen viidakossa Vesijaollakin on tutkimusta harjoitettu 100 vuotta tilanteiden ja tarpeiden mukaisesti.
1900-luvun alkupuolella keskityttiin tutkimuksissa lähinnä kaskikauden ja harsintahakkuiden jälkeisten vähäpuustoisten metsien uudistamiseen.
1910- ja 30-luvulla perustettiin ulkomaalaisten puulajien kasvatuskokeita, joista onnistuivat lähinnä lehtikuusi ja visakoivu. 1930-luvulla suometsät ojitettiin ja niihin perustettiin suometsien kasvatuskestokokeet.
Viljelemällä perustettujen metsien kasvaessa niihin perustettiin harvennuskokeita, joiden tuloksien mukaan laadittiin kasvatusmetsien harvennusmallit.
Kotimaisten puiden jalostuskokeet aloitettiin 1960-luvulla, lähinnä männyllä ja kuusella. Metsien siemensadon seurantakokeet aloitettiin 1960-luvulla.
Metsien lannoituskokeet keinolannoilla aloitettiin 1960-luvulla.
1970-luvulla perustettiin laajat H-kulttuurikokeet suometsien puunkasvun lisäämiseksi.
Systemaattinen fenologisten havaintojen tekeminen aloitettiin 1990-luvun puolivälissä.
1990-luvun alussa perustettiin laajat jatkuvan kasvatuksen kenttäkokeet. 1990-luvulla tutkimustoiminta keskittyi suometsien hakkuista tulevien vesistökuormituksen seurantaan ja aloitettiin metsämarjasatojen seuranta.
1990-luvun lopulla iso hanke selvitti ilmastonmuutoksesta johtuvien alkukesän kuivuusjaksojen vaikutusta kuusikoiden kasvuun ja hyvinvointiin.
2000-luvun taitteessa iso tutkimushanke selvitteli metsien paloherkkyysluokitusta ja metsien ennallistamista tulen avulla. 2000-luvun alun mittaukset keskittyivät suometsien hakkuista johtuviin hiilidioksidi- ja metaanipäästöihin.
2000-luvulla perustettiin kenttäkokeita, miten hakkuutähteiden korjuu vaikuttaa seuraavan puusukupolven kasvuun. Viimeisimmät kenttäkokeet on perustettu liittyen sekametsien kasvatukseen ja jätteistä valmistettujen lannoitteiden käyttöön.
Pekka Helminen