Laila Paarvio sijaistaa kevään ajan kirjastossa ★

Laila Paarvio toimii kirjastovirkailijan sijaisena toukokuun loppuun saakka Päivi Kalliovirran pitäessä lomiaan pois ennen eläköitymistä. Paarvio työskenteli viimeksi ennen Padasjoen pestiä Vääksyn kirjastossa tehden siellä yli vuoden mittaisen pätkän.

Laila Paarvio otti mielellään vastaan sijaisuuden kotikunnan kirjastosta.

– Nuorena 1980-luvulla työskentelin Lahden kaupunginkirjaston eri toimipisteissä. Vuoden verran kävin töissä Orimattilan kirjastossa. Viime vuosikymmenen alusta olen tehnyt monia eri pituisia kirjastovirkailijan sijaisuuksia Asikkalan kirjastossa. Yhteensä minulla on 11 vuoden kokemus kirjastotyöstä.

Paarvio kertoo ottaneensa ilolla vastaan sijaisuuden kotikunnastaan aikaisempien työjaksojen lisäksi.

– Linja-autolla kulkiessa Orimattilassa työpäivät matkoineen kestivät kellon ympäri. Padasjoella on myös kivoja asiakkaita ja mukavat työkaverit.

Vaasassa syntynyt, mutta suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Lahdessa asunut Paar­vio on aina lukenut mielellään ja toivoi jo lapsena pääsevänsä kirjastoon töihin.

–Lapsuudenkotini vieressä Lahden Metsämaalla oli kirjastoauton pysäkki. Kerran viikossa hain sieltä aina kassillisen kirjoja. 1970-luvun alkupuolella heinäkuisin kirjastoauto ei kulkenut, mikä minua harmitti, kun en saanut uusia kirjoja luettavaksi.

Paarviota on aina kiinnostanut tietokirjallisuus, toki nuorena maistuivat myös lasten ja nuorten kirjasarjat kuten Neiti etsivät ja Viisikot.

Lukion jälkeen Paarvio opiskeli merkonomiksi ja oli kesätöissä Lahden kirjastossa. Kirjastoalaa hän opiskeli työn ohessa ja suoritti alan ainetutkinnon 1987 Helsingin Liikemiesten Kauppaoppilaitoksessa.

– Olen nähnyt pitkällä skaalalla kirjastoalan muuttumisen. Suuri mullistus oli se, kun vanhasta lappusysteemistä kirjojen takakansissa luovuttiin ja lainaukset siirrettiin ATK-järjestelmään.

Muutenkin kirjastotyö on muuttunut ajan saatossa. Esimerkiksi padasjokelaisetkin ovat jo pitkään voineet valita lukemistonsa seutukirjaston valtavasta valikoimasta. Tilattu kirja saapuu oman paikkakunnan kirjastoon yleensä viikon sisällä.

Maaseudun kirjastoissa yhteinen ominaisuus on se, että asiakkaat ovat yleensä hyvin tyytyväisiä kirjastoonsa ja sen valikoimaan.

– Ylipäänsä kun ihmiset tulevat kirjastoon asioi­maan, he ovat hyväntuulisia ja kiinnostuneita. Joillekin kirjastossa käyminen on viikon kohokohta.

Taideyhdistysaktiivi

Laila Paarvio on toiminut jo parinkymmenen vuoden ajan Padasjoen taideyhdistyksen sihteerinä. Osa vapaa-ajasta kuluukin yhdistyksen asioita hoitaessa. Hänen aviomiehensä Tero puolestaan toimii yhdistyksen puheenjohtajana. Heillä on kolme aikuista lasta sekä yksi lapsenlapsi.

– Harrastan myös maalausta. Olen opiskellut vuodesta 2005 asti kansalaisopiston, myöhemmin Wellamo-opiston kuvataideryhmässä. Aiemmin maalasin öljyväreillä, mutta siirryin akryyliväreihin niin ei tarvitse hengitellä tärpätin höyryä, mainitsee Laila.

Muotokuvia syntyy oman suvun jo edesmenneistä jäsenistä.

– Toinen, yli 30 vuotta kestänyt harrastus on tiedon hankkiminen ravintolisistä. Omatoiminen opiskelu ravintolisistä näkyy myös arjessa.

Scroll to Top