Kuten kunnanhallituksen viimeviikkoisesta päätöksestä saattoi jo ounastellakin, Juha Rehula valittiin yksimielisesti Padasjoen kunnanjohtajaksi. Toinenkin historiallinen päätös pöytäkirjaan kirjattiin, kun kuntaan perustettiin energiayhtiö.
Paikalla oli 20 valtuutettua ja yksi varavaltuutettu, kun kunnanvaltuusto kokoontui tärkeän asian äärelle, valitsemaan kunnanjohtajaa Padasjoelle. Yli puoluerajojen kannatusta saanut Juha Rehula oli niin ylivoimainen, että valinta tehtiin harvinaislaatuisesti ilman äänestystä.
SDP:n Mira Vilkmanilla ei ollut kuin hyvää sanottavaa Rehulasta:
– Juha Rehula on ollut yli puoli vuotta kyseisessä virassa ja hoitanut kunnanjohtajan tehtävät moitteettomasti. Hän on ollut sitoutunut tehtävään, helposti lähestyttävä, lähes aina tavoitettavissa ja omaa hyvän huumorin, kiitteli Vilkman.
– Hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen niin luottamushenkilöiden kuin työntekijöidenkin silmissä. Hän aloitti työt kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä, mutta tarttui heti rohkeasti tehtäviin ja on saanut paljon jo aikaiseksi.
Valtuuston puheenjohtaja Rauno Hännikäinen (Kok.) painotti onnittelupuheessaan täyttä yksituumaisuutta, joka kertoo ulospäinkin yhteisestä tahtotilasta.
– Keikkahommat on nyt sitten ohi. Toivon, että yhteistyö tästä vain tiivistyy ja pääsemme kesäkuussa nuijimaan tässä samassa salissa strategian.
Rehula kertoi kiitospuheessaan uskovansa yhdessätekemiseen. Hän siteerasi yhtä lempilauseistaan: ”On erilaisia tehtäviä ja titteleitä, mutta ihminen antaa sen sisällön.”
– On arvioitu sitä, kuinka pitkään täällä olen. Toivon, että taaksejääneet kuusi ja puoli kuukautta ovat osoittaneet sitoutumistani Padasjokeen ja sen intensiteetin, millä tätä työtä teen. Olen kiitollinen teille paljosta, eikä vähiten siitä, että annatte minulle mahdollisuuden.
Eläkeikään Rehulalla on neljä vuotta ja viisi kuukautta.
– Voimassaolevan lainsäädännön mukaan kuusseiskana pitää jäädä eläkkeelle. On tästä ja seuraavasta valtuustosta kiinni, kuinka kauan tätä naamaa katselette.
Rehula kertoi ottavansa viran heti vastaan. Ensi maanantaina kunnanhallitus jo käsittelee johtajasopimusta ja viran vastaanotto tapahtuu 5.3.
– En jää odottelemaan valitusaikoja. Hihat kääritään välittömästi ja mennään eteenpäin niillä voimilla ja osaamisella, mitä käytettävissä on.
Valtuutetuille hänelle oli viesti:
– Tehkää politiikkaa. Tehkää niitä asioita, jotka teille kuuluu ja josta syystä teidät on luottamushenkilöiksi valittu.
Uusi kunnanjohtaja näkee horisontissa siintävän Sisä-Suomen parhaan sataman. Kunnianhimoinen unelma on myös uuden koulun rakentaminen Pappilanmäelle, jonne sijoittuisivat kaikki lapset ja nuoret alakoululaisista lukiolaisiin. Luonnonlain päivitykseen velvoittaa strategiakysely, jossa ylivoimainen enemmistö arvotti luonnon, rauhan ja maiseman Padasjoen valttikorteiksi.
Valtuuston kokous oli varsin vilkas, vaikkei puheenvuoroja juuri käytettykään, sillä ovi kävi tiuhaan useamman pykälän kohdalla itsensä jäävänneiden valtuutettujen poistuessa salista ja saapuessa takaisin.
Tekniseen lautakuntaan Simo Gran Viljan tilalle
Miia Viljalle myönnettiin anomansa ero teknisen lautakunnan jäsenyydestä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Simo Gran valittiin varsinaiseksi ja Suvi Ahola varalle.
Kaukolämmön tuotanto ja jakelu päätettiin keskusteluitta esityksen mukaan, samoin Padasjoen Energia Oy:n perustaminen.
Puuksamenniemen kaavamuutos Kasiniemessä siirtää rakentamattomat rakennuspaikat paremmin rakennettaviin paikkoihin, jolloin luonnonsuojelualueen ylitse tai vieritse ei tarvitse rakentaa tieyhteyttä. Tilan kaava-alue on 6,2 ha ja rantaviivaa Vesijako-järveen 1,1 km. Rakennuspaikkoja on yhteensä kolme, joista yksi on rakennettu.