Torstaina helmikuun 21. päivänä 1974 ★

Metsäntutkimuslaitoksen Vesijaon kokeilualue on ollut toiminnassa jo 50 vuotta. Metsätyömiehet Vilho Koskinen ja Vilho Rantanen ovat olleet 40 vuoden ajan hakkuissa, metsänhoitotöissä ja muissa koealueen tehtävissä, Edvard Romo puolestaan 25 vuotta valvonta- ja työnjohtotehtävissä.

Mitalit metsätyömiehille jakoi aluemetsänhoitaja Teuvo Hinttala apunaan Siiri Helkiö ja Raija Virtanen.

Puhelinkaapeliin joutunut vesi katkaisi yhteydet Padasjoen verkkoryhmän 8 keskuksen alueelta. Vikaa jouduttiin etsimään kauan, sillä mittarit eivät paljastaneet katkospaikkaa, joka oli kirkonkylän ja Taulun välillä. Kaapelia jouduttiin kaivamaan ylös satakunta metriä ja korvaamaan uudella.

Kullasvuoren puheenvuoro. Vuosisatojen ajan olen tältä korkealta paikaltani katsellut maisemia, joihin Äiti Luonto on niin runsaasti sijoittanut kauneintaan. Näen Päijänteen välkkyvät vedet, jylhänkauniit saaret ja rannat. Olen nähnyt ahkerien ihmiskäsien rakentavan kotejaan ja raivaavan peltojaan. Rinteilläni samoilleiden ihmisten olen nähnyt terve puna kasvoillaan palaavan koteihinsa ja työhönsä. Viimeksi kuluneiden vuosien aikana olen kuitenkin yhä huolestuneempana todennut, että kesän kauneimpana aikana ilmestyy rinteelleni tuohon Päijänteen rannalle satapäinen mellastava, räyhäävä ja kaiken kauniin elollisen kasvillisuuden ympäriltään repivä villiintynyt joukko, joka ei kunnioita luonnon kauneutta ja rauhaa hitustakaan, vaan tarkoituksellisesti hävittää ja tuhoaa. Jälkeensä tämä bandiitteihin verrattava joukko jättää rikottuja pulloja, papereita, jätteitä ja haisevaa löyhkää. Lähistöllä sijaitsevien kauniiden kotien kukkaistutukset, pensasaidat ja nurmikot joukkio tallaa, myös henkilökohtaisen turvallisuutensa ovat ainakin vanhukset tai muuten puolustuskyvyttömät henkilöt todenneet uhatuksi. Hätähuutoni: estäkää näiden villiintyneiden joukkioiden saapuminen rinteilleni.

Scroll to Top