Kärkölän kappalainen Heikki Maakorpi oli 7.1. Padasjoen kirkossa pitämässä jumalanpalvelusta ja toissa viikolla Olkkarilla, jossa hän kertoi vankilasielunhoidosta. Maakorpi haki viime keväänä Padasjoelle kappalaiseksi, mutta tuli valituksi Kärkölään.
Valmistuttuaan teologiksi seitsemän vuotta sitten Maakorpi sai kesätyöpaikan Vaasan vankilasta. Pian häntä jo kysyttiin vankilapapin sijaiseksi, jolloin hän sai myös pappisvihkimyksen. Palkan maksoi kaksi ja puoli vuotta Suomen valtio, jonka jälkeen hän toimi kolme vuotta Seinäjoen Peräseinäjoen kappeliseurakunnan johtavana kappalaisena.
Vankilapappeuteen Maakorpea oli valmistanut ura päihde- ja mielenterveystyössä sekä sen tiimoilta tehty vankilatyö.
– Pappi on vankilassa uskontovirkamies. Vankilapapin tehtävä on huolehtia siitä, että vangin perustuslaillinen oikeus oman uskonnon toteuttamiseen toteutuu, tiivisti Maakorpi.
– Eli riippumatta omasta uskonnollisesta vakaumuksesta, niin pappi huolehtii että vangilla on mahdollisuus harjoittaa omaa uskontoaan. Vankiloissa kasvava ryhmä on muslimit, joten vankilapapin toimistolle hankin pieniä mattoja rukousmatoiksi. Jumalanpalveluksia ei voinut pitää vain yhtä, sillä osa vangeista ei saanut kohdata toisiaan. Niinpä jumalanpalveluksia saattoi olla jopa viisi samana päivänä. Lisäksi oli toimituksia. Iso osa työstä liittyi sielunhoitoon, joka toteutui kahdenkeskisissä keskusteluissa vankien kanssa.
Maakorpi perusti hengellisen keskusteluryhmän, jolle vangit itse keksivät nasevan nimen Kylmä rinki, ja päihdekuntoutusosaston yhteistyössä Setlementti-yhdistyksen kanssa.
Parisuhdekeskustelutkin kuuluivat vankilapapin virankuvaan. Myös henkilökunta saattoi turvautua papin hengelliseen tukeen.
– Lainsäädännön mukaisesti meillä papeilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Aika ajoin tuli pyyntöjä puhumaan syytetyn puolesta, mutta siinä kohtaa on pakko kieltäytyä. Positiivistakaan ei saa kertoa eteenpäin.
Joka tiistai Vaasan vankilassa oli kirkkoilta, johon tuli vetäjät talon ulkopuolelta eli käytännössä herätysliikkeiden ja vapaiden suuntien edustajia. Vangeille nämä tuulahdukset muurien ulkopuolelta olivat tervetulleita ja myös musiikki veti väkeä kirkkoon. Vaikutuksensa oli silläkin, että kirkko oli vankilan ainoa paikka, jossa ikkunoissa ei ollut kaltereita.
Vankeus irrottaa päihdekuvioista
Vankilaan joutuminen on pysähdyksen paikka elämässä. Usein se tarkoitti sitä, että vanki oli ensimmäistä kertaa selvin päin pidemmän aikaa.
– Sitä parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa pääsee sielunhoidolliseen kontaktiin. Vanki saattaa alkaa rakentaa omassa päässään vaihtoehtoista todellisuutta, esimerkiksi tällaisen tarinan kuulin, että ”en mä lyönytkään sitä puukolla, siinä kävi varmaan niin, että se juoksi puukkoon.” Vankila on pelastanut monia, siellä saadaan kiinni raittiudesta.
Maakorpi muistutti, että kun ihminen suljetaan vankilaan, häneltä riistetään vapaus. Ja jos hänet vielä eristetään muista, on se suurin rangaistus, minkä ihmiselle voi antaa. Vankilatuomio on usein perheelle ja läheisille kovempi paikka kuin itse vangille.
– Parhaimpia palautteita oli erään vangin, että ”en tiedä miksi, mutta kirkossa tulee aina niin sanomattoman hyvä olo”. Puhuin vangeille paljon anteeksiantamisesta sekä vihasta ja kaunasta vapautumisesta.
Maakorven aloittaessa Vaasassa ei monikaan vangeista käynyt kirkossa, mutta loppuvaiheessa noin 40 vangista yli 20 osallistui jumalanpalvelukseen. Hän onkin naureskellut, että jos siviilissä käytäisiin kirkossa samalla prosentilla, kirkkoja pitäisi alkaa rakentaa lisää.
Yleisö oli kiinnostunut tietämään, miten vankilaan saadaan salakuljetettua huumeita ja ovatko Suomen naisvangit pelkästään Hämeenlinnassa. Maakorpi kumosi yleisen luulon, että vankilaan joudutaan yhä uudestaan; karkeasti puolelle riittää yhden kakun lusiminen. Seitsemännen tuomion jälkeen, jos on vielä hengissä, on 100–prosenttisen varmaa, että palaa vankilaan.
– Ennen vanhaan henkirikokset tehtiin kännissä, nyt on alkoholin rinnalle tulleet huumeet. Siihen kulttuuriin liittyy väkivalta muutenkin.
Suunta voi kääntyä
Pysäyttäviä kohtaamisia vankilavuosina oli useita. Eräs oli 15–vuotias poika, jonka kanssa Maakorpi pelasi ”pleikalla änäriä”.
Vankila-avioliitot eivät useinkaan ole pitkäaikaisia, eräskin mies tuli ensimmäisen avioviikonlopun jälkeen kysymään ”miten tosta muijasta pääsee eroon”.
Yksi mies sai valkolakin samana päivänä kun vapautui vankilasta, ja opinto-ohjaaja luuli hänen seonneen, kun hän kertoi haluavansa lääkäriksi. Ei aikaakaan, niin tämä jo väitteli lääketieteen tohtoriksi.
Nuori narkomaani ei ollut lukenut kuin Aku Ankkaa lapsuudessaan, kun Maakorpi antoi hänelle helppolukuiseksi arvioimansa kirjan: muutaman päivän kuluttua nuorukainen jo luki punkassaan Sinuhe egyptiläistä.
– Silmistä näki, että oli kuin lamput olisi syttyneet. Hän sanoi: ”kuule pastori, en tiennyt että tällainenkin maailma on olemassa”.