Padasjoen kunnan kansalaiskysely toteutui onnistuneesti osana strategiatyötä. Peräti 300 padasjokelaista ja Padasjoki-mielistä vastasi kunnanjohtaja Juha Rehulan marraskuun lopulla antamiin 10 kysymykseen. Vastausaikaa oli 8.12. asti.
– Kiitos kaikille teille 299 kiinnostuksestanne antaa oma panoksenne Padasjoen kunnan kehittämistyöhön. Teitä oli ilahduttavan paljon, kiittelee Rehula.
– Jokainen sana ja virke luetaan. Kyselyn vastauksista tehdään lisäksi yhteenveto.
Mielipiteitä, risuja ja ruusuja on kertynyt myös kunnanjohtajan kyläkierrokselta, joka päättyy Vesiajaolle ensi lauantaina. Koululaisetkin saavat vielä kantaa kortensa yhteiseen visiointikekoon.
Tavoitteena on, että kesäkuussa 2024 kunnanvaltuusto tekee päätöksensä kuntastrategiasta Padasjoki 2035.
– Runsas määrä vastauksia antaa hyvät eväät päästä valmistelussa eteenpäin. Yksittäisellä mielipiteellä on suuri merkitys, jokainen sana on arvokas ja merkityksellinen.
Vastanneiden ja yhteystietonsa ilmoittaneiden kesken on arvottu Padasjoki–aiheisia tuotepalkintoja. Huppari: Kaija Koivukoski, Simo Helvilä, Väisänen. T-paita: Leena Liski, Tommi Koskela, Raimo Lautalammi. Lippalakki: Haveritar, Sari Laaksonen, Aimo Kainiemi, Kimmo Hokkanen. Voittajiin ollaan yhteydessä tuotepalkinnon luovuttamisesta sopimiseksi.
Kyselystä on tulossa vielä juttu paikallislehteen.