Kasiniemeen saatiin defibrillaattori lahjoitusten avulla.

Kyläyhdistys päätti pari vuotta sitten kartoittaa sydäniskurin hankintamadollisuutta ja rahoitusta päätettiin alkaa keräämään kylän tapahtumissa, muun muassa arpajaistuottoina. Rahoitus saatiin loppuvuodesta kasaan ja sydäniskuri on nyt hankittu Kasiniemeen. Defibrillaattori on asennettu Kokkopirtin seinälle lämpökaappiin, jotta se toimisi myös pakkasilmalla.
– Hankintaa mahdollistamassa ovat olleet kaikki tapahtumiin osallistuneet sekä monet tärkeät lahjoittajat kuten metsätysseura Kasiniemen Jahti sekä SPR:n Padasjoen osasto, kertoo laitetta asentamassakin ollut hankkeen puuhamies Petri Piira.
Ensihoidon saapuminen Kasiniemeen kestää ja hätätapauksissa avun saaminen voi kestää liian kauan, mutta nyt apu on vähän lähempänä. Sydäniskuri on puoliautomaattinen malli ja sitä osaa käyttää kuka tahansa, sillä laite neuvoo käyttäjäänsä puheella. Paineluelvytyksellä voidaan ylläpitää osittain verenkiertoa, mutta sydäniskurin antama sähkövirta on ainut keino pysäyttää vaarallinen rytmihäiriö ja käynnistää sydän uudelleen.
Kasiniemestä kotoisin oleva ja edelleen vapaa-aikaansa Kasiniemessä paljon viettävä Piira kertoo, että laite ei todellakaan ole vain vanhoja ihmisiä varten.
– Myös nuori henkilö voi tarvita laitetta, jos sydän pysähtyy esimerkiksi sähköiskun vuoksi.
– Tällaisissa meille isoissa hankinnoissa korostuu yhdessä tekeminen ja tulee näytettyä toteen vanha klisee: ”pikku puroista tulee iso virta”.