Kiuasniemi Marina oli viimeistä päivää auki sunnuntaina ★

Varsinainen kesäkausi pistettiin pakettiin 14.9. ja viime viikonloppuna satamaravintola palveli vielä järvilohien SM-uistelun osallistujia, toimitsijakuntaa ja yleisöä.

Ravintolapäällikkö Marissa Anttilainen ei lopeta Kiuasniemi Oy:n palveluksessa, vaikka satamayrittäjäsopimus kuun lopussa päättyykin. Kiuasniemellä on edelleen yksi vuokrahuvila, joka on kovassa käytössä.

– Huvilapuolella jatkuu työt edelleen. Jolla on ollut hyvin suosittu, viime vuodet sen viikonloput on olleet koko ajan varattuja. Viikolla on yritysasiakkaita, tietää Anttilainen.

Kahdeksan vuoden kokemuksella hän tietää myös sen, että sesonki kestää tasan 7 viikkoa, juhannuksesta koulunalkuun. Kesäkuussa voi olla hyviä viikonloppuja, jos sää on suotuisa, samoin elokuussa.

– Itse kannatan kesälomien siirtämistä eteenpäin. Elokuussa, kun ulkomaalaiset turistit tulevat, kaikki on kiinni, kun kesätyöntekijät ovat palanneet koulunpenkille.

Anttilainen kiittelee työporukoita.

– Joka kesä on ollut kasassa tosi upea tiimi työntekijöitä, koska tiimityötähän tämä on.

Työmaalla on myös viihdytty, siitä kertoo se että monet nuoret ovat palanneet seuraavana kesänä ja sitä seuraavana. Pisimpään Kiuasniemessä ehti työskennellä Tino Heinonen, joka kokkaili satamaravintolan sapuskat 9 kesänä.

– Päijänne ja ruoka on se, miksi tänne tullaan.
Scroll to Top