Padasjokelaisille tuttu mies, kenraalimajuri Pertti Salminen kävi Olkkarilla kertomassa koronan, Ukrainan sekä Nato-jäsenyyden mukanaan tuomista vaikutuksista Suomen kokonaismaanpuolustukseen ja -turvallisuuteen.
Salmisen mukaan Kiina ja Venäjä tavoittelevat omilla tavoillaan uutta maailmanjärjestystä. Venäjällä ei siihen tosin ole juuri nyt edellytyksiä. Maailma on jakautumassa kahteen leiriin: länsi vastaan Kiina ja Venäjä. Kahtiajaon taustalla on USA:n ja Kiinan välinen valtava talouskilpailu.
– Venäjän suunta on kohti Kiinan talutusnuoraa, sillä Venäjän talous on alkanut pyöriä Kiinan kautta. Intia on pelissä mukana. Se on Venäjästä riippuvainen siltä hankkimiensa aseiden ja energian vuoksi, mutta maa on alkanut kuitenkin katsoa länteen. Intian ja Kiinan välille ei voi syntyä kunnon suhteita, sillä Kiina miehittää edelleen osia Intiasta Himalajan länsiosassa.
Vaikutusvaltakilpailussa Afrikassa Kiina on vallannut alaa, mutta myös Venäjälle on löytynyt tukijamaita, sillä ne saavat Venäjältä halpaa energiaa, niille riittäviä aseita sekä viljaa.
– Vallitsevassa tilanteessa Eurooppa joutuu tasapainoilemaan taloudellisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välissä. Suomikin on jossain määrin riippuvainen Kiinan kanssa käytävästä kaupasta, eikä siitä irtautuminen kävisi yhtä kivuttomasti kuin Venäjästä irtautuminen nyt on käynyt.
Kenraalin mukaan sota Ukrainassa tulee jatkumaan pitkään, sillä lännen tuki Ukrainalle riittää nykytilan ylläpitoon ja vain hitaaseen etenemiseen. Ukrainan sotataito on ollut venäläisperäisen kaavamaista, joskin sen operaatioturvallisuus on ollut huippuluokkaa. Venäjä taas on osoittautunut sotilaallisesti niin heikoksi, ettei sekään pysty asein lopettamaan sotaa.
– Venäjän tavoite on pitkäkestoinen ja näyttäisi ulottuvan Moldovaan asti. Vaikka tehtäisiin aselepo, Venäjä varustautuisi ja hyökkäisi uudestaan. Kiina tasapainoilee taloushyötyjensä takia Venäjän tuomitsemisen ja tukemisen välillä.
Korona oli uudenlainen uhka
Kylmän sodan päättyminen 1990-luvun lopussa toi Eurooppaan positiivisten odotusten kauden, jolloin oletettiin valtioiden välisten sotien olevan ohitse. Lännessä siirryttiin pääosin rauhanturvaamiseen sotilaallisten joukkojen kehittämisen sijaan.
– Keskityttiin siihen, että pystyttäisiin vastaamaan mitä moninaisempiin uhkiin ja sotilaallinen varustautuminen jäi taka-alalle. Vuonna 2015 tehdyn puolutusvoimauudistuksen myötä puolustusvoimia ja perinteistä alueellista puolustusjärjestelmää supistettiin. Edes Georgian sota, Krimin valtaus tai Itä-Ukrainan miehitys eivät muuttaneet positiivisia odotuksia.
Korona oli uudenlaisen uhkan realisoituminen. Pandemian alettua alkoivat heti myös ongelmat. Epäselvää oli, että miten johdetaan, mistä maskit ja missä kaikkialla varautumisessa muualla oli puutteita.
Ensimmäistä kertaa jouduttiin toteamaan poikkeusolot ja ottamaan vuonna 1991 voimaan tullut valmiuslaki käyttöön. Johdossa ollut ministeriviisikko kuitenkin unohti, että on olemassa valmis järjestelmä kriisien varalta ja ryhtyi improvisoimaan.
– Poikkeusolojen toteaminen viivästyi. Sen jälkeen alettiin arpoa, mitä toimivaltuuksia otettaisiin käyttöön. Pandemian luonteesta johtuen oli kuitenkin aikaa pohtia ja tehdä virheitäkin. Positiivista oli, että korona pystyttiin hoitamaan lopulta hyvin verrattuna moneen muuhun maahan.
Opit Ukrainan sodasta
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatkoa siihen, mihin tilanne jäi vuonna 2014 ja kuuluu siihen sarjaan, jossa Venäjän hallinto kritiikkiä kohdatessaan rupeaa uhittelemaan ulospäin hankkiakseen tukea vallankäytölleen. Nyt sodassa Venäjällä on johtamisongelmia ja sen tavanomaisen sodankäynnin kalusto on vanhentunutta. Venäjä aliarvioi Ukrainan puolustustahdon ja kestävyyden sotaan lähtiessään.
Suomen oppi hyökkääjästä on mm. se, että Venäjällä on tavoitteena maalittaa koko kohdemaa. Sen mahdollistaa kauas ulottuva ohjusteknologia.
– Meidät länsimaiset on yllättänyt se, miten tyystin venäläiset ovat unohtaneet sodan oikeussäännöt, eli siviilien ja kulttuurihistoriallisten suojelun.
Uutta ovat myös hybridikeinot, johon kuuluu somevaikuttaminen sekä tieto-, sähkö- ja vesiverkostojen lamauttamiseen pyrkivä kybersodankäynti.
– Ongelmanamme on ohjusten ja niiden torjuntakeinojen vähäisyys. Meidän pitäisi pystyä suojaamaan myös kaupunkeja ja teollisuuskohteita ilmavoimien lisäksi muilla keinoin, mutta sellaiseen ilmatorjuntaan meillä tuskin on varoja koskaan. Myös logistiikan suojaaminen on myös oleellista, sen paikantaminen on nykyisen tiedusteluteknologian vuoksi helppoa ja lisää haavoittuvuutta.
Ilmapuolustusta ollaankin kehitetty kovasti. Tällä hetkellä 150 euron kopterilla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti.
Väestönsuojelu on ollut Salmisen mukaan aika lailla unohdetussa tilassa pitkään. Varsinkin väistötilat pitäisi olla ajateltuna. Pelastus- ja raivaustoiminnassa on kehittämistarpeita. Ongelmaksi voi tulla VPK-pohjainen sopimuspalokuntajärjestelmä, joka on haasteissa väestön vanhetessa ja vähentyessä maaseudulla. Myös henkiseen kriisinsietoon on kiinnitettävä huomiota, vaikka puolustustahto onkin tilanteen takia noussut.
Kokonaispuolustuksessa Kylmän sodan aikana riitti Salmisen mukaan suhteellinen pelote, joka tarkoitti sitä, että tavoitteena olivat riittävät, hyökkääjälle tappioita ja kustannuksia tuottavat puolutusvoimat, jolloin hyökkääjä olisi joutunut pidättäytymään hyökkäyksestä. Uskottiin myös taloudellisen kanssakäymisen rauhaa ylläpitävään voimaan. Ukrainan sota kuitenkin osoitti, että yksin ei kukaan ole turvassa.
– Nykytilanteessa tarvitaan absoluuttinen pelote, joka saavutetaan liittoutumalla ja vahvistamalla pelotteen tehoa ydinasein. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomeen pitäisi sijoittaa ydinaseita, tai että ydinsota olisi vääjäämättä tullut lähemmäksi.